Aamulla jumalanpalveluksessa piispa Kaarlo Kalliala siunasi sisällissodassa vakaumuksensa puolesta menehtyneet 527 henkilöä ja Sastamalan seurakunnan kirkkoherra Ari Paavilainen julkisti Tyrvään kirkon pääportin viereen pystytetyn muistomerkin. Noin kolmensadan hengen yleisö oli saapunut seuraamaan juhlallisuuksia.

Tyrvään kirkolta lähetettiin lisäksi seppelpartiot kappeliseurakuntiin Karkkuun, Keikyään, Kiikkaan, Kiikoisiin, Mouhijärvelle, Roismalaan ja Suodenniemelle, joissa seppeleet laskettiin vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkeille.

Muistojuhlassa lukion juhlasalissa kansanedustaja Ilkka Kantola pohdiskeli kuinka nuori tasavalta syntyi vaikeiden synnytystuskien saattelemana, mutta nousi nopeasti jaloilleen ja ryhtyi kehittämään valtiorakenteitaan.

– Vakiintunut käsitys on, että viimeistään talvisotana kohdattu ulkoinen uhka yhdisti kaikki yhteiskuntapiirit yhteisen tehtävän alle. Haavoitettuun kansakuntaan jäi jännitteitä, jotka 30-luvulla näkyivät äärioikeiston yrityksenä horjuttaa kansanvaltaista poliittista järjestelmäämme. Parlamentaarisen demokratian idea oli kuitenkin ehtinyt juurtua valtioelimiin niin vahvasti, ettei sen vakautta onnistuttu tuhoamaan.

– Viime sotien jälkeen puolestaan parlamentaarinen järjestelmämme oli uhattuna äärivasemmiston taholta. Tämäkin uhka onnistuttiin yhdessä torjumaan. Suomen ja suomalaisten onneksi aina on löytynyt riittävän arvovaltaisia tahoja puolustamaan parlamentaarista demokratiaamme.

Voittajien kertomus vapaussodasta

Kantola palautti mieliin kuinka sisällissodan jälkeen kansakunnan peruskertomukseksi tuli sodan voittaneen osapuolen kertomus vapaussodasta, jossa keskeistä oli Suomen vapauttaminen venäläisestä sotaväestä. Uudelle neuvosto-venäjälle uskollisten joukkojen ajaminen pois Suomesta olikin osa sisällissotaa. Näistä taisteluista nimensä saanut vapaussota tuntui nuoressa tasavallassa kunniallisemmalta nimeltä kuin sisällissota, jossa veli kävi ase kädessä veljeään vastaan ja suomalaiset syyllistyivät murhiin ja terroritekoihin.

– Sisällissodan ja sen jälkeisen vankileiritodellisuuden syvällinen analyysi jäi vähemmälle huomiolle vapaussodasta kerrottaessa. Haavat olivat vereslihalla eikä niihin uskallettu koskea. Punaisten ryhtymistä aseelliseen kapinaan pidettiin vakavana virheenä sekä voittajien että häviäjien puolella. Aseellisessa kapinassa, veljessodassa ja sen jälkiselvittelyissä tehtyjen tekojen aiheuttama syyllisyys ja häpeä painoivat niihin ryhtyneitä. Vaikeasta asiasta vaiettiin. Vaiettiin vaikka puhumisen tarve oli kuinka kipeä.

Väinö Linna haastoi vapaussotakertomuksen

Vapaussotakertomus kohtasi henkisen haastajansa, kun kirjailija Väinö Linnan teos Täällä pohjantähden alla julkaistiin. Ilkka Kantola kertoi kuinka kirjailija piirsi kuvan tavallisen paikkakunnan tavallisista arjen ihmisistä maailman suurten kuohujen keskellä. Ihmisistä, joilla oli unelmia vapaudesta, mahdollisuudesta onneen ja itselliseen elämään. Linna kuvasi ihmisten vahvuudet ja heikkoudet, heidän toivonsa ja epätoivonsa. Hän kirjoitti ihmistensä mielen liikkeistä ilossa ja murheessa, vihassa ja rakkaudessa. Hän valotti sisällissodan luonnetta veljessotana.

– Teoksen ansio on siinä, että se toi laajan yleisön silmien eteen näkemyksen, että punaisella puolella olleetkin olivat inhimillisiä ihmisiä. Kirjallaan hän kuori pois menneen sotapropagandan ja sotakokemusten synnyttämiä mielikuvia ja häpeän tunteita. Kirja avasi ovea henkiseen tilaan, jossa me suomalaiset voimme miettiä, muistella ja surra kaikkea sitä, mikä kansakunnallemme, meille ja omaisillemme tapahtui sisällissodassa. Väinö Linnan fiktiivinen romaani heijastaa sisällissodan todellisia tapahtumia tavalla, joka on palvellut rauhan asiaa, sitä että erimielisyyksiä ei tule ratkoa asein.

Muistamisen aika on nyt

– Punaisten puolella kaatuneiden tai teloitettujen muistamista eivät kaikki ole pitäneet soveliaana. Muistomerkkien pystyttäminen ja punaisella puolella kuolleitten muiston kunnioittaminen on joskus virheellisesti tulkittu rikoksen kunnioittamisena. Asenteet ovat kuitenkin vähitellen muuttuneet. On ymmärretty, että tästä ei ole kyse, Kantola tarkensi.

Hän tähdensi, että hautamuistomerkki ei ole ansiomerkki ihmiselle hänen hyvien tekojensa takia, vaan osoitus siitä, että uskomme ihmisarvon kuuluvan jokaiselle ihmiselle. Hautamuistomerkki on osoitus siitä, että haluamme antaa omaisille mahdollisuuden muistaa ja surra sodassa henkensä menettäneitä läheisiään. Myös punaisella puolella kaatuneitten omaisilla on tähän oikeus. Nimet kivessä, paikka johon tulla, ovat konkreettinen apu menneen onnettomuuden käsittelemisessä ja menetyksen suremisessa.

– Tänään paljastettu muistokivi on tässä tehtävässä. Siihen on kiveen kiinnitettynä ihmisten nimiä, ihmisten, joilla ei ole ollut muistokiveä aikaisemmin. Ihmisten jotka kuolivat oloissa ja olosuhteissa joissa heidän kuolemaansa ei haluttukaan muistaa, koska asia oli niin kipeä ja raskas. Nyt he ovat saaneet nimensä kiveen. Nyt heitä voidaan muistaa nimeltä. Näin syntyy konkreettinen ulkoinen merkki siitä, että ihmisarvo kuuluu heillekin.

– Samalla muistomerkki palvelee heitä, joiden omaisen nimi on nyt esillä. Kivi on julkinen tunnustus sille, että teillä on oikeus muistaa ja surra. Kirkon läheisyyteen sijoitettu muistomerkki kertoo siitä tosiasiasta, että useimmat puneisella puolella kuolleet olivat kirkon kastettuja jäseniä.

Viesti koko yhteiskunnalle

Kansanedustaja Kantolan mukaan muistomerkki on myös viesti koko yhteiskunnallemme. Se viittaa historiamme vaiheeseen, jonka emme halua koskaan toistuvan. Muistomerkin viesti on: Ei koskaan enää. Se sanoo meille painavin sanoin: älkää antako yhteiskunnan koskaan jakautua kahtia niin, että veli käy veljeään vastaan asein. Älkää antako minkään väestöryhmän joutua yhteiskunnasta niin syrjään, että se epätoivoisena tarttuu aseeseen laillista hallitusta vastaan. Pitäkää huolta toinen toisestanne.

– Sanoutukaa irti väkivallasta. Noudattakaa tinkimättä oikeusvaltion periaatteita, laillisuutta, sananvapautta, syrjimättömyyttä, tuomioistuinlaitoksen riippumattomuutta ja järjestysvallan puolueettomuutta. Varmistakaa että yleinen ja yhtäläinen äänioikeus toteutuu. Huolehtikaa koko kansan laajasta sivistyksestä ja sosiaalisesta turvasta, sillä ne ovat paras tae yhteiskuntarauhalle.

Riihen taakse ne miehet aina menevät

Sastamalan kaupungin tervehdyksen muistojuhlaan tuonut kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg kehotti iloitsemaan siitä, että meillä on tänään yksi maailman parhaita ja kehittyneimpiä yhteiskuntia. Pitäkäämme siitä huolta.

Sosialidemokraattien kaupunginvaltuutettu Jarkko Mäkipää luki koskettavan kuolemaan tuomitun viimeisen kirjeen omaisilleen.

Tyrvään seurakunnan entinen kirkkoherra Osmo Ojansivun isoisä kuului kirkossa siunattuihin. Hän kuului siihen sukupolveen, joka etsi oikeutta itselleen ja omaisilleen. Ojansivu toivoi, ettei koskaan enää veli asettuisi veljeä vastaan, vaan kuunnellen ja sovitellen asioita ratkottaisiin.

Ojansivu kertoi kuinka isoisä Oskari Sivulaa tultiin pyytämään hevosen kanssa kuljetustehtäviin. Osmon äiti oli katsellut miten Oskari häipyi tietä pitkin riihen taakse eikä koskaan enää palannut. Hänen ruumistaan ei koskaan löytynyt, vain kaipaus jäi. Tätä tarinaa äitini kertoi kuolemaansa saakka, muisteli Osmo Ojansivu liikuttuneena.

Kuva ja teksti: Alpo Jokinen