Uutiset
15.9.2022 06:00 ・ Päivitetty: 19.9.2022 07:18
Sata vuotta Oulunkylän sosialidemokratiaa
Sata vuotta sitten Suomi oli nuori itsenäinen valtio, joka toipui vielä verisestä sisällissodasta. Maaliskuussa vuonna 1922 Hiisivaaran huvilaan kokoontui joukko ammattitaitoista työväkeä, jotka perustivat Oulunkylän sosialidemokraattisen puolueosaston. Perustajajäseniin kuului niin muurareita, kirvesmiehiä kuin rautatietyöläisiäkin ja he saivat osaston toiminnan nopeasti liikkeelle. Järjestetyt tapahtumat olivat suosittuja ja keräsivät yhteen alueen ihmisiä.
Vuodet ovat virranneet ja sekaan on mahtunut niin hyviä kuin huonoja aikoja, mutta Oulunkylän sosialidemokraattinen puolueosasto se vain jatkaa kulkuaan. Tänä vuonna Oulunkylän sosialidemokraattinen puolueosasto täyttää 100 vuotta.
Kunnioitettavaa ikää juhlittiin sunnuntaina 11.9.2022 Käpylän työväentalolla. Juhlan avasi osaston puheenjohtaja Ismo Kokko, joka kertoi omasta henkilökohtaisesta suhteestaan sosialidemokratiaan ja heikomman puolella olemiseen.
Juhlassa julkistettiin psykologian tohtori Antti Karilan kirjoittama puolueosaston historiikki, joka kantaa nimeä Aatteen paloa ja järjen valoa. 100-vuotishistoriikki kertoo yhdistyksen tarinan siitä, miten se on sitkeästi toiminut halki sadan vuoden, ja millaisia ylä- ja alamäkiä osasto on kokenut matkan aikana. Sunnuntaisessa juhlatilaisuudessa yleisö pääsi kuulemaan Karialan alustuksen aiheesta. Juhlapuheen piti liikenneministeri Timo Harakka ja loppupuheenvuoron piti Oulunkylän oma eduskuntavaaliehdokas Eva-Maria Asukas.
Juhlallisuudet kruunasi yhteislaulun lisäksi Kalliolan viihdeorkesteri sekä nuorista muusikoista koostuva kansanmusiikkiyhtye Marin Skraidu Smuidut. Solidaarisuutta Ukrainaa kohtaan osoitettiin musiikkiesityksillä, joissa laulettiin Ukrainan kansallislaulu sekä Ukrainan voittoisa Euroviisukappale Stefania.
Juttuun lisätty puuttunut pääkuvan kuvateksti.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.