Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Satakunnan hyvinvointialueen yt-neuvottelut päätökseen – irtisanottavaksi esitetään enintään 35

iStock

Satakunnan hyvinvointialueella esitetään irtisanottavaksi enintään 35, minkä lisäksi enintään yli 1  100 työntekijälle esitetään mahdollisia kahden viikon lomautuksia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Satakunnan hyvinvointialueella saatiin viime viikolla päätökseen kahdeksan viikkoa jatkuneet yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelut päättyivät erimielisinä. Työntekijäjärjestöt jättivät työnantajan ehdottamiin toimenpiteisiin neuvotteluiden kuluessa lukuisia kannanottoja.

Yhteistoimintaneuvottelujen seurauksena esitetään, että enintään runsaan sadan johtamis- ja esihenkilötehtävässä toimivan työtehtävä muuttuu tai päättyy.

Suurimmalle osalle näistä työntekijöistä pyritään tarjoamaan vaihtoehtoista työtä Sata-alueen avoinna olevista tehtävistä. Mahdollisia suoraan irtisanottavia olisi enintään 35.

Kaikkiaan yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksena esitetään merkittäviä muutoksia enintään 390 työntekijän asemaan ja palvelussuhteen ehtoihin.

Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi toiminta- ja palveluprosessien sujuvoittamista, päällekkäisyyksien poistamista sekä toimintojen siirtämistä ja yhdistämistä organisaation toiminnan parantamiseksi.

YHTEISTOIMINTAMENETTELYN tavoitteena oli saavuttaa 15 miljoonan euron vähennys hyvinvointialueen henkilöstökuluissa, mikä tarkoittaa laskennallisesti enintään 400 henkilötyövuoden vähentämistä.

Yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksena arvioidaan saavutettavan 14,9 miljoonan euron säästöt. Tästä henkilöstövähennysten ja toiminnallisten muutosten vaikutus olisi noin 13 miljoonaa euroa ja lomautusten noin 1,9 miljoonaa euroa.

Yhteistoimintaneuvotteluiden lopettamisesta ja neuvotteluiden päätöksen toimeenpanosta päättää hyvinvointialueen aluehallitus ensi viikolla järjestettävässä kokouksessaan.

Uutista täydennetty kauttaaltaan klo 13.02.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE