Helsinki Pride ilmoitti maanantaina hylänneensä tältä kesältä yhteistyön sekä keskustan että kokoomuksen kanssa, koska nämä puolueet antoivat helmikuun translakiäänestyksessä kansanedustajilleen omantunnonvapauden äänestää mitä haluavat.

Lopullisessa äänestyksessä lakia vastusti 10 kokoomuslaista ja 13 keskustalaista, mutta silti se hyväksyttiin opposition ja hallituspuolueiden yhteisvoimin.

Lakia tukeneet puolueet ratkaisivat asian sisäsiistimmin, ryhmäpäätöksellä. Tämäkään tapa ei ole ehdoton.

Puolueissa käydään hyvin harvoin jälkeenpäin keskustelua siitä, kuinka rehellistä tällainen väistely on. Tai pitäisikö äänestäjille avoimesti kertoa, että edustaja XX vastustaa asiaa ja on siksi pois asian käsittelystä.

Sitä vain ei sanota omantunnonvapaudeksi, eikä siitä aiheudu PR-tappioita.

TRANSLAISTA tuli vaalipelin nappula vain siksi, että se ratkaistiin huonoon ajankohtaan, liian lähellä kiihkeintä vaalikampanjoinnin aikaa.

Kollega tiivisti pelitilanteen hyvin: moni maakuntien kokoomuslainen ja keskustalainen kansanedustaja kamppaili epävarmasta uudelleenvalinnasta kovia perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien ehdokkaita vastaan. Virheille ja äänestäjien pelästyttämiselle ei ollut sijaa.

Eikä kyse ollut edes Pohjanmaan tai Oulun seudun raamattuvyöhykkeestä. Sama kilpailuasetelma konservatiivien ja liberaalihenkisten ehdokkaiden kesken näkyi kaikkialla Suomessa – myös kepun ja kokoomuksen sisällä.

Hyvin harva translakia vastaan äänestänyt tai äänestyksestä livennyt edustaja vihannee sateenkaariyhteisöjä tai nauttii sukupuolivähemmistöjen oikeuksien kaventamisesta.

Moni heistä yksinkertaisesti vain halusi varmistaa uransa jatkumisen vaaleissa, koska kilpailijat/puoluetoverit olisivat mielellään leimanneet äänestyspäätöksen moraalirappion tukemiseksi.

KOKOOMUKSEN matemaatikot laskivat oikein.

Sateenkaariarvojen pakkosyöttö ryhmäpäätöksellä olisi voinut viedä heiltä parikin kansanedustajapaikkaa perussuomalaisille, ehkä yhden kristillisillekin.

Moni kokoomuksen liberaalikin tietää tämän, ja laskee että päätös oli valtapoliittisesti oikea, vaikka arvopohjaisesti väärä.

Tällä logiikalla kokoomuslaisille oli tärkeintä saada eduskuntaan riittävän vahva enemmistö, jotta puolue pystyy ajamaan hallituksessa myös sukupuolivähemmistöjen oikeuksia parantavia uudistuksia – valittivatpa hallituskumppanit persut ja kristilliset niistä miten paljon tahansa.

SAMALLA tavalla Helsinki Priden päätös sulkea kokoomus ja kepu pois kumppanuudesta on Pridelle arvopohjaisesti täysin oikea valinta – mutta valtapoliittisesti hyvin huono veto.

Ei ole kenenkään etu, että Pride leimautuu konservatiivien ja populistien kielenkäytössä aiempaa enemmän kuvitelluksi “punavihreiden” yhteisöksi, jota saa nyt luvallisesti lyödä puoluepäätöksensä takia niin paljon kuin huvittaa.

Kokoomuksessa on paljon ihmisiä, jotka ovat vuosikausia tehneet hartiavoimin poliittista työtä sukupuolivähemmistöjen tasa-arvon ja ihmisoikeuksien hyväksi.

On epäreilua, että nyt heidän asemansa vaikeutuu paitsi Priden päätösten, myös oman puoluejohdon kylmänviileän laskelmoinnin takia.

Mutta Helsinki Pridella on täysi oikeus vaatia kaikilta puolueilta enemmän näyttöjä siitä, että ne ovat oikeasti tosissaan ihmisoikeuksien puolella.

SILTI Helsinki Pride ei ole boikotoinnissaan johdonmukainen. Sen tämön vuoden yhteistyökumppaneikseen valitsemissa yrityksissä ja yhteisöissä on varmasti toimijoita, joissa sateenkaari-ihmisten on esimerkiksi ollut turha yrittää päästä kaapistatulon jälkeen johtajapaikoille.

Ja jos kokoomus joutui nyt epäsuosion suolle yhden äänestyspäätöksen takia, samoilla perusteilla Priden kannattaisi lopettaa hehkuttamansa kaveruus muun muassa Suomen evankelisluterilaisen kirkon kanssa.

Kirkon päättävät elimet kun ovat näihin päiviin asti jarruttaneet monia seksuaalivähemmistöjen edustajille tärkeitä uudistuksia, ja aiheuttaneet kannanotoillaan sateenkaari-ihmisille varmasti huomattavan paljon enemmän murhetta kuin esimerkiksi kokoomus.