“Suomalaisia saunanovelleja” on tervetullut kokoomateos. Kirjailijat tuntuvat panneen parastaan niitä kirjoittaessaan.

Runoilija-prosaisti Johanna Venholla on taianomainen tartuntaote.

“Saunanpuhdas”-tarinassa kuoleman ääreltä ei noin vain jatketa työaskareita. Kotihoitajalta ottaa aikansa, että selviytyy seuraavaan osoitteeseen. Mutta miten on elämä itse ja tunteet? Sauna puhdistaa, polttaa, avaa ja kannattelee. Mutta kun on vielä se kaipuu, ne sydämen asiasanat, se toinen ̶ ja vielä oma itse.

Sari Vuoriston novellissa “Saako heittää” kertomus nousee saunan höyryistä ja monenkirjavista löylyttelijänaisista. Sauna palauttaa todellisuuden ja muistojen hetkiä, toisille tuo uuden kokemuksia. Yksi on uponnut syvälle sisäänpäin.

Yhteissaunan ajatusristeily rantautuu päänsisäisiin satamiin, pienet elämäkerrat ja muistot aukeavat omissa kuvapankeissa. On isän ikävää, on vierautta, kipuja ja ulkopuolisuutta. Vakava, tosi ja kannatteleva terapiaistunto.

Klassikkoja

Pentti Haanpään “Savotan suuressa kylpyurheilijassa” kisalle ei näy loppua. Kemppaiselle ei kukaan pärjää saunassa, lavolta et häntä alas saa.

Vanheneva mestari sietää löylyjä muita paremmin. Uusi Kymppikin yrittää näyttää, mutta…

Kun iso Pomo kuulee miehestä, hän lyö vetoa voitosta. Miten käy miehen joka ei osaa hävitä? Ja sanottavaa saattaa tulla, kun Haanpää käyttää sisusta sanaa turmelus.

Juhani Aho antaa “Sasu Punasessa” tilaa kaikenlaisille ihmisille. Esittele heidät omilla alueillaan, näet mihin heistä on. Sasu Punasesta ei näet ensituntumalta näyttäisi olevan mihinkään. Laiska, unelias, lihava, harvapuheinen, innnostumaton.

Mutta yhtenä päivänä Sasu pyytää kertojaa saunaan. Ja mitä Sasu saunasta hakee: kaiken nautinnon, kaikki palvelut ja lämmön kuumuuteen saakka, kiirehtimättä. Kun miehet jälleen tapaavat, Sasulla on kysyttävää: Lähdit pois kesken?

Maria Jotunin novellissa “Pastori Nymanin lääkekylpy” on lähes naturalistinen ote. Nyman, kansanparantaja, laittaa saunan pataan melkoisen pirunhauteen ja pyytää isännän kylpemään. Isäntä astuu pataan ja toteaa: ”Polttaapa se.” Kun vartti on kulunut, pappi kehottaa isäntää pukeutumaan. ”Kyllä se luonnon ottikin, on se mies tuo pappi.” Ei kestänyt kauaa kun ukko jo nukkui.

Hannu Salama revittelee novellissa “Näkymä kuivaushuoneen ikkunasta” varusmiespalvelun sairaimmilla simputuksilla. On vähän turhankin innoissaan, vitsit kun on vähissä, hauskanpito pimeätä. Sauna on tarinan keskiöön työntyvä kliimaksi. Sekopäisyys yltää siellä typerimpiin sfääreihin.

Loppu ei ole ratkiriemukas. Surrealismi kääntyy haudassa ja suo makaaberille tilaa. Näytä loput, se tuntuu sanovan.

Nykytaitajia

“Hannu Luntialan” “Hai saappaat” on symppis tarina, joskin myös tekijän uran taitekohtaa kipuileva työnäyte. On tunne, että kirjailijuus ohittaa tarinan.

Novellia vie makkaratehtaan mies, jolle sauna on ”pyhä paikka”. On Siwaa, Saara, runous, ydinvoimala ja vuode kahdelle. Huumorikin puhkeilee kuin runon lauserakenne.

Asemansa lunastaneita edustaa myös “Outi Alm”, jonka “Portaat” kuvaa aikuistuvien pariutumisintoa ja -kriisiä ja vapautumista. Ronskiotteisen Alexandra Salmelan “Palaa, kaunokaiseni” -novellissa hevi-idealistin kokovartalokuva kirkastuu, kun sauna palaa. Maarit Verronen kertoo “Talonmiehessä” sosiaalisen asenteen ja kielenkannat irrottavasta saunasta.

Uusia kirjoittajia edustaa Lea Kalenius, jonka “Huuruhuntu” kuvaa koskettavasti kertojan ja elämän iltaa lähestyvän mummin välistä suhdetta. Pauliina Lindholmin “Avantosaunassa” hevi-henkinen sauna-avantokeikka päättyy naseviin loppulauseisiin, Kustaa Vitikaisen “Keisarin käsky” paneutuu kirvesmiehen työrupeamaan keisarin palkollisena ja todellisuuden merkityksellistäjänä.

Rikasta valikoimaa täydentävät ansiokkaasti Tapani Baggen, Johanna Holmströmin, Atik Ismailin, Jukka Pakkasen, Outi-Illuusia Parviaisen ja Tanya Tynjälän novellit.

Matti Saurama