Politiikka

Sd-kansanedustaja: Posti suunnittelee 314 työpaikan siirtämistä Viroon – ”Punainen lanka tulisi olla työpaikat Suomessa”

Jukka-Pekka Flander
Kansanedustaja Satu Taavitsainen.
Jukka-Pekka Flander
Kansanedustaja Satu Taavitsainen.
Jukka-Pekka Flander
Kansanedustaja Satu Taavitsainen.

Kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.) jätti kirjallisen kysymyksen omistajaohjauksesta vastaavalle elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk).

Taavitsaisen kuuleman mukaan valtionyhtiö Posti suunnittelee palvelukeskuksen perustamista ja sen myötä 314 työpaikan siirtämistä Viroon vuoteen 2020 mennessä.

Siirto koskisi talous- ja henkilöstöhallinnon ja tietotekniikan työpaikkoja.

Mielestäni valtion tulee ohjeistaa yhtiönsä työllistämään Suomessa.

– Tiettävästi Posti neuvottelee jo vuokrasopimuksesta Tallinnassa, Taavitsainen sanoo.

– Suomen menestyminen ja valtion talouden tasapainoon saaminen on kiinni työtä tekevien maksamista verotuloista valtiolle ja kunnille. Kaikessa toiminnassa punainen lanka tulisi olla työpaikat Suomessa. Erityisesti valtionyhtiöissä.

Taavitsaisen mukaan yhteiskunnan saama kokonaishyöty saatuina verotuloina ja työttömyysmenojen vähentymisenä on varmasti suurempi kannattavuuden mittari kuin Postin säästöt ja sen maksamat osingot.

– Mielestäni valtion tulee ohjeistaa yhtiönsä työllistämään Suomessa.

– Kysynkin ministeriltä, onko hän tietoinen näistä Postin suunnitelmista siirtää Viroon satoja työpaikkoja ja onko valtio omistajana antanut luvan työpaikkojen ulkoistamiselle Suomesta.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat