Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP pomppasi taas Ylen gallupissa – perussuomalaiset kyntää

Suurin oppositiopuolue SDP on nostanut kannatustaan, ilmenee Ylen helmikuun mittauksesta. SDP:tä äänestäisi 22,9 prosenttia vastanneista, missä on 1,4 prosenttiyksikön nousu verrattuna tammikuiseen mittaukseen.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtajan Jari Pajusen mielestä suurin muutos on äänestäjien hämmennys. Vain 58,3 prosenttia Ylen kyselyn vastaajista halusi kertoa, mitä puoluetta äänestää. Osa etsii nyt oikeaa puoluetta

– Kun ihmiset passivoituvat, eniten häviävät perussuomalaiset. Tässä joukossa on eniten työelämässä olevia ihmisiä. He miettivät nyt, ketä he äänestävät vai äänestävätkö ketään, sanoo Pajunen Ylelle.

Kaikkien kolmen hallituspuolueen suosio on laskenut. Keskustan kannatus on 20,7, kokoomuksen 16,9 ja perussuomalaisten 9 prosenttia. Hallituspuolueiden yhteinen kannatus jää 46,6 prosenttiin kantansa kertoneista.

Myös vihreiden kannatus oli laskussa. Vasemmistoliitto nousi perussuomalaisten kantaan 8,9 prosentilla.

Taloustutkimus haastatteli kannatusarvioita varten 2 895 henkilöä, joista puoluekantansa kertoi 1 689. Virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta tässä mittauksessa 1,5 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE