Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP vaatii kokoomusta paljastamaan, mitä “indeksijarrusta” seuraa kansalaisille – “Mykkäsellä ei ole varaa saarnata”

Jukka-Pekka Flander
Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Johannes Koskinen (sd.).

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) vaatii kokoomusta paljastamaan sosiaali- ja terveyspalveluihinsa kohdistamiensa leikkaussuunnitelmien sisällön ja seuraukset kansalaisille.

Demokraatti

Demokraatti

Hänen mukaansa SDP on valmis tekemään tasapainoista sopeutusta valtiontalouteen – siten, että myös kokoomuksen etupiirit osallistuvat talkoisiin.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen väitti SDP:n talousohjelman menettäneen pohjansa, kun valtiovarainministeriö julkisti tuoreimman ennusteensa. Ennusteen perusteella Suomen talous kääntyy lyhyeksi jäävän taantuman jälkeen jo loppuvuodesta selkeään kasvuun. Ministeriön mukaan ennustetulla talouden ja työllisyyden kasvulla ei kuitenkaan kyetä tasapainottamaan valtiontaloutta.

– Mykkänen kuulostaa paikalleen juuttuneelta, rikkinäiseltä äänilevyltä. Vaalikauden aikana hän ja muut kokoomuslaiset ovat hokeneet meille, kuinka hallitusohjelmalta on pudonnut pohja ja kuinka hallituksen työllisyystavoite oli mahdoton saavuttaa. Marinin hallitus kuitenkin onnistui toteuttamaan hallitusohjelmansa yli 90-prosenttisesti ja teki koronasta, sodasta ja energiakriisistä huolimatta suurimmat rakenneuudistukset kymmeniin vuosiin. Kerta toisensa jälkeen ylitettiin myös VM:n ennusteet talouden kehityksestä – viime vuonna julkinen talous saavutti jo koronaa edeltäneen tason ja alijäämää kertyi yli neljä miljardia ennustetta vähemmän, Koskinen sanoo tiedotteessaan.

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN puheenjohtaja kehottaa kokoomusta “sovittamaan talouspolitiikkaansa enemmän suhdanteiden ja olosuhteiden kuin epävarmojen ennusteiden mukaan”.

– SDP on sitoutunut valtiontalouden tasapainotukseen, mutta finanssipolitiikan on syytä tukea kasvua ja työllisyyttä jatkossakin. Ylimitoitetuilla leikkauksilla väärässä suhdannetilanteessa tehdään urakkaa vain vaikeammaksi. SDP:lle kyllä sopivat myös menosäästöt, mutta niiden tulee olla oikeudenmukaisia. Kokoomus ei puolestaan ole ollut valmis tekemään yhtään ”kipeää päätöstä”, joka kohdistuisi puolueen omiin etupiireihin, vaan taakka sopeutuksesta halutaan asettaa jo ennestään heikommassa asemassa olevien harteille, Koskinen toteaa.

Hän vaatii kokoomusta avaamaan omat leikkauslistansa erityisesti soten osalta.

Lisää aiheesta

– Mykkäsellä ei ole varaa saarnata minkään muun puolueen suunnitelmista, ennen kuin kokoomus suostuu paljastamaan, koskeeko esimerkiksi heidän “indeksijarrunsa” sote-palveluiden rahoitusta? Ja millä tavoin hyvinvointialueiden olisi mahdollista selvitä kokoomuksen niille summittaisesti kaavailemista miljardien “tehostamisista”, kun myös VM on todennut sen olevan käytännössä mahdotonta ilman tehtävien tai velvoitteiden vastaavaa keventämistä? Koskinen jyrähtää tiedotteessaan.

KOSKINEN muistelee, että kokoomuksen miljardin indeksijarru olisi ilmestynyt puolueen talousohjelmaan syksyllä hetkessä sen jälkeen, kun VM tarkensi virkamiespuheenvuorossaan vaadittavan sopeutuksen tasosta miljardilla ylöspäin.

– Puolueen vaihtoehtobudjetin taloussuunnitelmaosiossa tätä indeksijarrua ei siis vielä ollut, mutta ilmeisesti kun kiireessä ei muuta keksitty, niin lisäleikkaukset kohdistettiin epämääräisesti sosiaaliturvaan ja todennäköisesti myös sote-palveluihin, koska muuten vaadittavaa summaa ei vaaliohjelmaa varten saatu kasaan, Koskinen huokaa.

– Kokoomusta on vaadittava vastaamaan kysymyksiin leikkausten todellisista sisällöistä, kohteista ja seurauksista. Muutoin on käymässä kuin 2015 surullisenkuuluisien koulutuslupausten kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE