Tämä merkitsee sitä, että puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja puoluesihteeri etunenässä istuvat asemissaan vuoden pidempään kuin ennen sääntömuutosta.

Puoluekokouskausi pitenee neljään vuoteen, mutta puoluekokouksia järjestetään neljän vuoden aikana kaksi. Näin vain joka toisessa päätetään johtajista.

Samalla puoluekokousedustajien määrä vähenee nykyisestä 500 edustajasta 350 edustajaan. Muutoksen ei pitäisi lisätä eikä vähentää kustannuksia.

Demarijohto perusteli asiaa STT:lle sillä, että puolueiden jäsenaktiivien määrä on koko ajan vähentynyt ja vähenee. Kokouspaikkojen ja majoitustenkin kannalta puoluekokousedustajien pienempi määrä nähdään järkeväksi.

ONKO sääntömuutos sitten jonkinlainen puolueen nykyjohdon salaliitonomainen yritys betonoida omaa valtaansa?

No ei ole.

Ensimmäisen kerran uusien sääntöjen mukaan mennään jo kahden vuoden kuluttua.

Tämä tarkoittaa sitä, että lauantaina uudelleen valittu puheenjohtaja Antti Lindtman ja sunnuntaina jatkokaudelle kukitettava puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi pääsevät ja joutuvat mittauttamaan suosionsa vain vuosi ensi kevään eduskuntavaaleista. Tämä oletuksella, että he hakisivat pestilleen jatkoa.

Jos vaalit menisivät heikosti vastoin tämän hetken kannatusmittauksia, kumpikaan heistä tuskin selviäisi uudelle jatkokaudelle ainakaan ilman haastajia ja isompaa polemiikkia.

Käytännössä SDP valitsee jatkossa uuden johdon aina seuraavana vuonna eduskuntavaaleista. Eräänlaista kuluttajansuojaa sekin.

Jos silti epäilyttää, SDP:n säännöt mahdollistavat Tampereen jälkeen senkin, että huonoista tai epäsuosituista johtajista voi edelleen päästä eroon myös ylimääräisessä puoluekokouksessa, kuten tähänkin saakka. Johtajien on toisinaan tiedetty eroavan myös omasta aloitteestaan.

Läpi menneen sääntöuudistuksen takana on normaali puoluetyö ja ylivoimainen enemmistö puoluekokousedustajista asettautui muutoksen taakse.

Sekin demokratiaa.