Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Haatainen: Sote-kilpailua avataan täysin nurinkurisesti – “Lausuntokierroksella keskeneräisiä muistiinpanoja”

Hallituksen valinnanvapauslainsäädäntöesitys tuottaisi ennennäkemätöntä kermankuorintaa ja palveluiden eriytymistä, toteaa kansanedustaja, eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen (sd.). Hän puhui aiheesta lauantaina Kempeleessä ja Oulussa.

– Lausunnoille lähtenyt valinnanvapauslakiluonnos on keskeneräinen. Kustannukset tulevat nousemaan, joka käytännössä tarkoittaa joko palveluiden karsintaa tai sitä että hallitus päätyy nostamaan asiakasmaksuja. Lausuntokierrokselle olisi pitänyt tulla harkittu, punnittu ja valmis lakiluonnos, ei keskeneräisiä muistiinpanoja, Haatainen sanoi.

Kermankuorinnasta varoittavat hänen mukaansa useat tahot. Valinnanvapauslakiehdotuksen mukaan nykyiset sosiaali- ja terveyskeskukset yhtiöitettäisiin ja laitettaisiin kilpailemaan asiakkaista yksityisten terveysyritysten kanssa. Haataisen mukaan kilpailua ollaan avaamassa täysin nurinkurisesti.

– Ihmisten on aloitettava listautuminen yhtiöihin jo kaksi kuukautta ennen kuin maakunnat ovat aloittaneet toimintansa vuoden 2019 alussa. Asetelma antaa käsittämättömän etulyöntiaseman yksityisille yrityksille, joilla on jo nyt olemassa markkinointikoneistot ja asiakashankintaprojektit.

– Ruotsin oikeistohallituksen valinnanvapausmallin myötä kustannukset ovat kasvaneet, terveyserot eivät ole pienentyneet ja palvelu on kohdistunut jo valmiiksi hyväosaisille, Haatainen sanoo.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta lähtee tutustumaan Ruotsin järjestelmään maaliskuun alussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE