Politiikka
26.8.2024 13:00 ・ Päivitetty: 26.8.2024 16:40
SDP:n Koskinen vastaa kriitikoille: ”Palestiinan tunnustaminen tukee siirtymistä väkivallasta kansanvaltaan”
Suomen ei pidä vetäytyä suurten EU- tai Nato-maiden selän taakse ajankohtaisessa Palestiinan tunnustamisasiassa, kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Johannes Koskinen (sd.) painottaa.
Israelin ja Hizbollahin iskujen vaihto viime päivinä on jälleen varoittava esimerkki sodan eskaloitumisen vaaroista, hän huomauttaa.
Lähi-idän väkivaltakierre on saatava Koskisen mukaan katkeamaan kansainvälisen yhteisön määrätietoisin toimin. Myös Suomen on tehtävä aktiivista työtä rauhan puolesta alueella.
– Rauhanprosessin edistämiseksi meidän pitää toimia aktiivisesti ja aloitteellisesti. Sitä edellyttää myös Suomen rauhanpolitiikan pitkä perinne. Pikaista tulitaukoa ja panttivankien vapauttamista pitää edistää kaikin voimin, Koskinen sanoo tiedotteessaan.
SDP ESITTI esitti, että Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio ja edistettävä rauhaa Lähi-idässä. Kokoomuksen ja KD:n riveistä SDP:n avaukseen kohdistuneeseen kritiikkiin Koskinen vastaa korostamalla, että kyse on toimista, jotka tukevat siirtymistä väkivallasta kansanvaltaan.
– Palestiinalaisvaltion tunnustaminen yhdistettynä itsehallinnon demokratisoitumisen ja vastuullisen oikeusvaltion rakentamisen vaatimukseen poistaa pohjaa ääriliikkeiden vallalta. Se ei anna viestiä, että terrorismilla voisi saada tuloksia, vaan päinvastoin ajaa siirtymistä väkivallasta kansanvaltaan.
Suomen on tunnustettava Koskisen mielestä Palestiinan valtio tänä syksynä.
Lisää aiheesta
– Se tukee kestävän rauhan edellytyksiä sekä legitiimin ja demokraattisen valtion rakentamista sodan runtelemalle kansalle. Humanitaarinen ja taloudellinen tuki on välttämätöntä ja se pitää kytkeä syvälliseen uudistusprosessiin, jossa kansalaisyhteiskunta voimistuu oikeutetuksi vallankäyttäjäksi ohi ääriliikkeiden.
Tekstistä korjattu klo 19.38 kohta: Perussuomalaisten ja KD:n riveistä… po. Kokoomuksen ja KD:n riveistä…
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.