Politiikka
9.5.2025 08:32 ・ Päivitetty: 9.5.2025 08:32
SDP:n Kumpula-Natri moittii hallitusta vitkastelusta: ”Ne oli itse asiassa Brysselissä jo päätetty”
SDP:n kansanedustaja ja entinen europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri arvostelee hallitusta hidastelusta EU-asioissa.
Tänään perjantaina vietetään Eurooppa-päivää ja juhlistetaan Suomen 30-vuotista EU-jäsenyyttä.
Kumpula-Natri muistuttaa, että sama ripeys, jota tapaamme vaatia EU:lta, on nähtävä myös kansallisessa valmistelussa ja asioiden tuomisessa hallituksesta eduskuntaan.
Liian usein eduskunnan kanta merkittäviin EU-päätöksiin on jouduttu määrittelemään kiireellä tai jopa jälkikäteen.
– Jos hallitus ei toimita EU-asioita eduskuntaan viipymättä, kuten perustuslaki edellyttää, herää väistämättä kysymys sen kyvystä hoitaa EU-politiikkaa asianmukaisesti. Ihan viime viikoilta löytyy esimerkit EU:n kestävyysraportointi- ja yritysvastuudirektiivin soveltamisen lykkäämisestä tai suden suojeluasemaa koskeva säädöksestä.
– Ne oli itse asiassa Brysselissä jo päätetty ennen kuin niistä tuotiin edes informaatiota eduskuntaan, Kumpula-Natri arvostelee tiedotteessaan.
SDP:n kansanedustaja muistuttaa. että käsittelyssä ovat parhaillaan esimerkiksi merkittävät turvallisuutta vahvistavat taloudelliset ratkaisut, kuten EU:n puolustusinvestointeja tukevan ReArm Europe -suunnitelman rahoitus ja uuden SAFE-rahoitusvälineen perustaminen jäsenvaltioiden puolustusinvestointien tueksi.
– Kun puhutaan uudesta yhteisvelasta ja miljardeista euroista, joilla tuetaan puolustusta, on eduskunnalla oltava aito mahdollisuus asioiden käsittelyyn siitä, millaisilla ehdoilla suuria, tärkeitä investointeja tehdään. Eurooppapäivänä on aiheellista myös vaalia vahvaa kansalaiskeskustelua Euroopasta. Näitä asioita ei voi puskea läpi muutamassa tunnissa suljetuissa valiokuntien käsittelyissä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.