Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Kymäläinen: Uusi hallitus panostaa perusväylän korjaamiseen

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) muistutti keskustelussa hallituksen tekevän mittavat panostukset perusväylän korjaamiseksi. Arkistokuva.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Suna Kymäläinen (sd.) muistutti Suomi-Areenassa, että maamme tie- ja rautatieverkosta tulee pitää huolta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Torstaina järjestettiin SKAL:n, INFRA:n ja Suomen tieyhdistyksen keskustelutilaisuus, jonka aiheena oli älyratkaisujen rooli tieverkon parantamisessa.

Kymäläinen totesi tilaisuudessa, että Antti Rinteen (sd.) hallitus aikoo tehdä mittavat panostukset niin perusväylän korjaamiseksi kuin myös liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

– Raaka-aineiden ja ihmisten liikkumisen edistäminen on viennin, elinvoiman ja hyvinvoinnin ehto. Näin vastataan myös Suomen kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin.

Kansanedustaja kuitenkin huomautti perusväylän korjausvelan olevan mittava. Uusilla toimilla onnistutaan Kymäläisen mukaan pysäyttämään vasta velan kasvu. Hän totesi investointivelan kasvun olevan seurausta lyhytnäköisestä säästölinjasta, johon uusi hallitus tuo nyt muutoksen.

Mainos

– Parlamentaarisessa työryhmässä pyritään hakemaan yli puoluerajojen sekä hallituskausien ulottuvia ratkaisuja, Kymäläinen kertoi.

Keskustelutilaisuuden otsikko ”Pikeä vai bittejä?” haastoi keskustelijat pohtimaan sitä, miten tieverkkoa tulisi parantaa – perinteisin keinoin vai soveltaen älyratkaisuja?

Lisää aiheesta

– Teknologiset ratkaisut täydentävät kokonaisuutta, mutta perusta on ensin saatava kuntoon, sillä tiestön kunto vaikuttaa liikenteen ilmastopäästöihin merkittävästi, Kymäläinen perusteli.

 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Kustannus Oy Demokraatti ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (39) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen

Kustannus Oy Demokraatti ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja