Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Kymäläinen: Valtionavustuksista tärkeää vauhditusta liikennehankkeille Etelä-Karjalassa

Jukka-Pekka Flander
SDP:n kansanedustaja, liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Suna Kymäläinen.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) ilahtui Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin jakamista valtionavustuksista, joista saatiin rahoitusta Etelä-Karjalaan.

Demokraatti

Demokraatti

Traficom tiedotti eilen myöntäneensä yhteensä 1,5 miljoonaa euroa valtionavustuksia liikkumisen ohjauksen ja liikenneturvallisuuden hankkeisiin sekä kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmiin eri puolille Suomea.

– Valtionavustukset ovat alueille ja kunnille tärkeitä, jotta saadaan liikkeelle pieniä, kestävää liikkumista sekä liikenneturvallisuutta edistäviä hankkeita. Siksi olenkin erittäin iloinen, että valtionavustusta Etelä-Karjalassa saivat liikkumisen ohjauksen kategoriassa Lappeenrannan kaupunki sekä kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmasta Imatran kaupunki ja Taipalsaaren kunta. Yhteensä nämä kolme hanketta saivat noin 90 000 euron avustukset. Avustuksilla tuetaan Lappeenrannassa tehtävää selvitystä liittyen kestävän liikkumisen ohjaamiseen infrahankkeiden aikana, Imatran kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmaa sekä Länsi-Saimaan kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmaa, Kymäläinen sanoo tiedotteessaan.

Traficomin jakamien valtionavustuksien tavoitteena on vaikuttaa ihmisten kulkutapavalintoihin, tukea kestävää liikkumista ja edistää paikallisen liikenneturvallisuustyön kehittymistä. Vuodelle 2023 avustuksia myönnettiin liikkumisen ohjauksen ja liikenneturvallisuuden hankkeisiin sekä kuntakohtaisiin kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmiin yhteensä 46 hankkeelle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE