Politiikka
10.2.2019 14:18 ・ Päivitetty: 10.2.2019 14:18
SDP:n Lindtman: ”Hallitus leikkii mustaa pekkaa keskenään”
SDP:n Antti Lindtman peräänkuuluttaa selvyyttä hallituksen linjaan vanhustenhoivassa.
”Keskustan Antti Kaikkosen esitys erityistarkastuksista ja sanktioiden koventamisesta on kannatettava. Ehdotuksia pitää viedä pikaisesti eteenpäin. Sen sijaan että hallitus leikkii mustaa pekkaa keskenään, tarvitaan selvyys siitä, mikä koko hallituksen kanta asiaan on”, vaatii SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
Lindtmanin mukaan viimeaikaiset esimerkit pakottavat uudelleenarvioimaan hallituksen sote-linjaa.
”Hallituksen sotemalli rakentuu liiaksi markkinoiden ja yritysten omavalvonnan varaan. Ikäihmisten hoiva ei voi jäädä riippuvaiseksi siitä, kuinka ahnaasti yritysjohto maksimoi voittoja ja omia bonuksiaan. Viimeistään nyt on nähty, että hallituksen suunta sotessa on pahanlaisesti virheellinen.”
Lindtmanin mielestä nyt on nähty myös se, että pelkillä puheilla ja löysillä lupauksilla näitä asioita ei ratkaista.
”Samaan aikaan kun yritykset sitoutuivat laittamaan asiansa kuntoon, toisaalla laiminlyönnit jatkuivat kuten ennenkin. Vähintä mitä voi odottaa on että hallitus kokoaa rivinsä ja kertoo pikaisesti yhteisen linjauksen vanhustenhoidon valvonnasta.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
10.2.2019 13:05
Kaikkonen kovana hoiva-alan väärintekijöille: Vaatii erityistarkastuksia ja kysyy: ”Onko sama meininki päällä myös vammaispalveluissa?”
Politiikka
10.2.2019 08:46
Veroasiantuntija: Hoivakotimaksut määräytyvät epäreilusti – ”Osa varakkaista maksaa suhteellisesti vähemmän – Tällaiseen kikkailuun ei kaikilla mahdollisuutta”
Politiikka
10.2.2019 06:46
Kansanedustajat ärähtävät: ”Kuvaukset viimeaikaisista tapauksista osoittavat, että tilanne voi olla katastrofaalinen eikä kukaan ota vastuuta”