Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n puoluevaltuusto vaatii pikaista tukea kulttuuri- ja tapahtuma-alalle

SDP:n puoluevaltuusto on huolestunut koronakriisin vaikutuksista ihmisten toimeentuloon ja tasavertaisuuteen. Tilanne on rajoittanut luovia ja erityisesti esittävän taiteen aloja poikkeuksellisen kovasti ja pitkään.

Demokraatti

Demokraatti

SDP:n tiedotteessa todetaan puoluevaltuuston ehdottavan, että uusi tukikokonaisuus valmistellaan pikaisesti.

Puoluevaltuusto toteaa, että monet kulttuurialojen työntekijät ovat olleet vailla työtä ja menettäneet toimeentulonsa pandemian alusta lähtien. Vaikka erilaisia koronatukia on myönnetty laajasti, on aloilla edelleen paljon väliinputoajia. Liian moni yksinyrittäjä ja freelancer on jäänyt ilman tukea.

“Koronapandemian pitkittyessä kulttuuri- ja tapahtuma-alan sekä yksittäisten toimijoiden tukemiseksi tarvitaan uusia päätöksiä tuesta, jolla heitä autetaan pahimman yli. Kentän monimuotoisuus on otettava valmistelussa huomioon. SDP on kiirehtinyt mallin valmistelua jo aiemmin, ja parhaat ratkaisut löydetään yhdessä alan toimijoiden kanssa”, puoluevaltuusto linjaa.

SDP:n puoluevaltuusto vaatii, että asiasta linjataan mahdollisimman nopeasti ja että tukikokonaisuus saadaan nopeasti liikkeelle. Sen on vastattava monimuotoisen kentän tarpeisiin ja autettava toimeentulonsa menettäneitä ihmisiä.

SDP:n puoluevaltuusto katsoo, että myös kuntien on annettava tukea kulttuurialan ahdingon välittömään lievittämiseen. Tapahtumien järjestelyä voidaan esimerkiksi ennakoivasti aloittaa ja taitelijoita palkata tekijöiksi kesän yli.

Puoluevaltuuston sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin tänään sunnuntaina 11.4. etäkokouksena.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE