Politiikka
14.1.2026 12:26 ・ Päivitetty: 14.1.2026 12:26
SDP:n Räsänen: Orpon ja Marttisen olisi aika myöntää ääneen tosiasiat – ”Työllisyyslupaus on petetty”
SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen vaatii pääministeri Petteri Orpolta (kok.) ja työministeri Matias Marttiselta (kok.) rehellisyyttä työllisyystilanteesta.
Räsänen huomauttaa, että kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen ja entinen työministeri Arto Satonen ovat myöntäneet julkisesti, ettei hallituksen työllisyystavoite toteudu. Partanen myönsi asian Ylen A-studiossa ja Satonen Iltalehdessä.
– Onko pääministeri Orpossa ja työministeri Marttisessa nyt miestä sanoa ääneen se, minkä heidän puoluetoverinsa ovat jo tunnustaneet? Kokoomuksen työllisyyslupaus on petetty, ja sen ovat kaikki muut tienneet jo pitkään. Nyt se tunnustetaan jo puolueen varapuheenjohtajankin suulla, Räsänen sanoo tiedotteessa.
Räsäsen mukaan pelkkä virheen myöntäminen ei kuitenkaan riitä. Hän huomauttaa, että hallitus on ”ajanut Suomen Euroopan heikoimpaan työllisyyskehitykseen ja korkeimpaan työttömyyteen”.
– Kysymys kuuluu: aikooko hallitus jatkaa tällä tuhoisalla linjalla, vaikka sen seuraukset ovat nyt kiistattomat? Hallitus on omilla päätöksillään syventänyt taantumaa, lisännyt epävarmuutta ja romuttanut luottamusta – ja silti yrittää vierittää syyn suhdanteiden niskoille, vaikka muu Eurooppa kasvaa ja työllistää.
On korkea aika lopettaa selitykset ja myöntää tosiasiat.
Hallitus on Räsäsen mukaan pahentanut tilannetta romuttamalla kansalaisten luottamusta palveluihin ja turvaverkkoihin, lisäämällä vastakkainasettelua työmarkkinoilla ja jättämällä rakennusalan kriisin hoitamatta.
Räsänen muistuttaa, että seurauksista on varoittanut myös Valtiontalouden tarkastusvirasto. Työ- ja elinkeinoministeriö on hänen mukaansa ollut vielä suorasanaisempi työllisyyden heikkenemisestä.
– Hallitus on tehnyt ratkaisuja, jotka ovat samaan aikaan lisänneet työttömyyttä ja heikentäneet talouden kasvun edellytyksiä. Tämä ei ole vahinko, tämä on seurausta tietoisista poliittisista valinnoista.
Räsänen mukaan Suomi tarvitsee nyt ”vakautta ja ennustettavuutta, ei poliittista jääräpäisyyttä”.
– On korkea aika lopettaa selitykset ja myöntää tosiasiat. Hallituksen linja on epäonnistunut, ja sen seurauksista maksavat nyt tavalliset suomalaiset. Mikäli hallitus ei ole valmis korjaamaan kurssia, se kantaa täyden vastuun ennätystyöttömyydestä, ennätysvelkaantumisesta ja Suomen talouden syvenevästä kriisistä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
