Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n varapuheenjohtajalta haaste tes-neuvottelupöytiin: ”Kummankin vanhemman vapaasta suurempi osuus tulisi olla palkallista”

iStock

Työehtosopimuksia kehittämällä voidaan kannustaa tasa-arvoisempaan perhevapaiden jakamiseen, SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen katsoo.

Demokraatti

Demokraatti

Perhevapaauudistuksen tavoitteena on ollut erityisesti se, että perheissä kummallakin vanhemmalla on mahdollisuus jäädä lapsen kanssa kotiin, Mäkynen muistuttaa. Hän huomauttaa tiedotteessa, että perhevapaiden tasa-arvoisessa jakautumisessa oma vastuunsa on myös muilla kuin perheillä itsellään.

– Vastuu on paitsi perheissä, myös yhteiskunnan eri toimijoilla. Työnantajien kannustava asenne vanhempainvapaiden pitämiseen on tärkeää. Samoin on tärkeää, että neuvoloissa vanhemmat kohdataan tasa-arvoisesti, eikä oleteta jomman kumman vanhemman pitävän kaikkia vapaita, Mäkynen sanoo.

Mäkynen heittää haasteen työmarkkinaneuvottelujen osapuolille.

– Myös työehtosopimusten kehittäminen lisäämällä näihin kannustimia vapaiden tasaisempaan jakamiseen olisi tärkeä keino saada perhevapaauudistuksen tavoitteet käytäntöön. Esimerkiksi kummankin vanhemman vapaasta suurempi osuus tulisi olla palkallista. Tämä olisi iso tekijä, joka kannustaisi perheitä jakamaan vapaita tasaisemmin, Mäkynen sanoo.

Perhevapaauudistuksessa isien kiintiöitä on kasvatettu ja kummallekin vanhemmalle on määritelty 160 päivän kiintiö, josta enimmillään 63 päivää voi luovuttaa toiselle.

– Muutokset perhevapaiden jakautumisessa vaativat aikaa, kuten on nähty myös Ruotsissa. Uudistuksen vaikutuksia täytyy aktiivisesti seurata ja tarvittaessa kiintiöitä tulee kasvattaa tai päivien luovuttamisen mahdollisuutta toiselle rajata, Mäkynen sanoo tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE