Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Se tästä nyt vielä puuttuisi” – kokoomuksesta taas marmatusta autoilijoiden kurittamisesta

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen tyrmää pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen riveistä tehdyt esitykset sitoa polttoaineiden verot indeksikorotuksiin.

Demokraatti

Demokraatti

– Hallitukselle autoilijoiden kurittaminen muun muassa polttoaineveroja korottamalla on jo nyt ollut jonkinlainen uusi normaali. Nyt esitetty bensan ja dieselin veron sitominen indeksiin vain olisi keino peitellä näitä jälkiä. Valitun politiikan jäljet ei näkyisi, kun polttoaineveron korotuksia ei tarvitsikaan enää tehdä joka vuosi, kun ne tehtäisiin automaattikorotuksina, Heinonen toteaa tiedotteessa.

Heinosen mukaan verojenkin sitominen indeksiin veisi verotuksen aivan uudelle tasolle ja muuttaisin koko verotuksen luonnetta.

– Se tästä nyt vielä puuttuisi, että Marinin hallitus keskustan tuella sitoisi verotustakin indeksiin. Jo nyt käytännössä kaikkia veroja ollaan kiristetty ja kyllä tämä valittu politiikka iskee kaikista rajuimmin keskituloisiin ja myös lapsiperheisiin. Polttoaineveron korotusautomaatit iskisivät myös rajusti maaseudulla asuviin ja nimenomaan myös pienituloisiin.

Heinonen on jo aiemmin yhdessä kollegansa Jukka Kopran kanssa kertonut vastustavansa keskustan ajamaa autojen satelliittiseurantaan perustuvaa veromallia.

– Meillä on jo nyt toimiva järjestelmä mikä perustuu kulutukseen. Polttoainevero toimii juuri näin. Veroon vaikuttaa se miten paljon ajaa ja millaisella autolla.

Kokoomus olisi valmis myös luopumaan kokonaan autoverosta ja myös laskemaan vuotuista ajoneuvoveroa.

Lisää aiheesta

– Tämä erottaa meidän ajattelua keskustan ja vasemmistohallituksen politiikasta, missä oma auto nähdään kaiken pahan alkuna ja syynä, Heinonen kritisoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE