Kotimaa
19.8.2025 09:26 ・ Päivitetty: 19.8.2025 09:26
Selvitys: Metsästysrikosten kitkemiseen tarvitaan uusi sheriffi
Erä-, metsästys- ja luontorikollisuuden kasvun takia alalle tarvitaan nopeasti miljoonien eurojen lisärahoitusta – ja uusi paremmin valtuuksin varustettu valvoja, sanoo alaa tutkinut selvitys.
Erävalvonnan kokonaisrahoitus tulisi nostaa nykyisestä viidestä miljoonasta eurosta kahdeksaan miljoonaan euroon, Itä-Suomen poliisin tilaama valtakunnallinen erävalvontaselvitys suosittelee.
Raportissa selvitysmies Jukka Bisi toivoo Suomen erävalvontaan lukuisia uudistuksia, joista tärkein olisi selkeä kärkitoimija valvontatehtäviin. Tämä voisi sijoittua esimerkiksi poliisiin, Metsähallitukseen tai erilliseen virastoon.
- Suomen erävalvonta kaipaa remonttia. Nykymallilla pystytään paljastamaan enintään vain kymmenesosa luonto- ja erärikollisuudesta, Bisi sanoo tiedotteessa.
Hänen mukaansa vapaaehtoisuuteen perustuva metsästyksen- ja kalastuksenvalvonta tulisi kytkeä viranomaisvalvonnan tueksi ja tiedontuottajaksi.
SELVITYKSEN mukaan erä- ja luontovalvonta ei ole pystynyt hallitsemaan tilannetta esimerkiksi koronavuosina, kun suojelualueilla liikkui erityisen paljon retkeilijöitä.
Kalastusvalvontakin ja lupakontrolli on toimijoiden vähyyden takia loppunut monilta vesialueilta käytännössä kokonaan.
Valvonnan puute on näkynyt esimerkiksi kymmenten susien salakaatoina vuosittain. Suomesta on paljastunut myös kaupallisia riistaeläinten tappo- ja myyntirinkejä, joiden toiminta muistuttaa järjestäytynyttä rikollisuutta.
Selvityksen taustaksi haastateltiin 47:ää ihmistä useasta eri organisaatiosta. Joukossa oli valvontaviranomaisia, muita viranomaisia, järjestöjen edustajia, tutkimuslaitosten edustajia ja muita erä- ja luontoalan asiantuntijoita.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Kotimaa
15.11.2024 14:14
Pohjois-Savon salametsästysjutussa syytteet 31:lle