Junnilan menettely herättää kysymyksen, mahtoiko hän keksiä puolustelunsa ihan itse. Ehkä hän on perehtynyt äärioikeistolaisen huumorin historiaan, sillä samaa leikiksi selittämisen konstia käytettiin Suomessa 1930-luvulla lapuanliikkeen harjoittamaa terroria puolusteltaessa.

Liikkeen menettelytavat, muun muassa kyyditykset, kuvastivat ”kansanomaisen huumorin säestämää suomalaista hyväntahtoisuutta”.

Sitaatti on peräisin Arne Somersalolta, joka oli äärioikean laidan pääideologeja ja toimi muun muassa Isänmaallisen Kansanliikkeen (IKL) pää-äänenkannattajan Ajan Suunnan ensimmäisenä päätoimittajana 1932-1935.

Tohtori Jussi Niinistö (ps., sittemmin sin.) kirjoitti vuonna 2003 ilmestyneessä lapuanliikettä käsittelevässä kirjassaan:

”Se oli suoralinjaisella, diplomatiasta piittaamattomalla talonpoikaisjärjellä perusteltua ja usein vielä juurevalla kansanhuumorilla ryyditettyä hevosenleikkiä.”

Perussuomalaisella puolueella ei vielä ole kirjoitettua historiaa. Tästähän siihen saisi mojovan alun, jossa olisi jo vähän jatkumoakin: Somersalo, Niinistö ja Junnila nousisivat hevosenleikkiteoriansa myötä aatteen pääideologeiksi.

Junnilan tapauksen käsittely nostaa esiin toisenkin suomalaisen tradition. Meillä on arasteltu kutsua kotimaista äärioikeistoa fasistiseksi. Niin on tehty lapuanliikettä käsittelevässä historiankirjoituksessa, vaikka liikkeen äänenkannattajistakin yksi oli nimeltään reilusti Fascisti.

Junnilan tapauksessa jälleen loukkaannuttiin siitä, että ulkomaiden lehdistössä ruma sana sanotaan niin kuin se on. Muistettakoon, että Saksassa Junnilan sanomisista saisi mojovat sakot tai häkkikin voisi heilahtaa.