Kotimaa
22.5.2018 14:15 ・ Päivitetty: 22.5.2018 14:15
”Siinä oppii näkemään, onko ihmisen lapsuus ollut onnellinen ja turvallinen” – Nuorille kotkille toiminnanjohtaja aikuisten päihdetyöstä
Antti Hytti (38) on valittu Nuorten kotkien uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa työssään 4. kesäkuuta.
Hytillä on pitkä työkokemus erilaisista tehtävistä Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä ja sitä edeltäneestä Elämäntapaliitosta. Hän on työskennellyt myös Sosialidemokraattisissa nuorissa uransa alussa.
– Järjestötyö ja moninaiset luottamustoimet ovat tehneet Hytistä laaja-alaisen osaajan, jonka kokemus ja näkemys on ilo saada nyt Nuorten kotkien käyttöön, kotkajärjestön puheenjohtaja Nasima Razmyar kiittää.
Hytillä on takanaan 13 vuotta ehkäisevää päihdetyötä aikuisten parissa.
– Siinä oppii näkemään, hyvässä ja pahassa, mikä valtava merkitys on sillä, onko ihmisen lapsuus ollut onnellinen ja turvallinen – ja onko lapsi voinut kokea olevansa tärkeä ja tarpeellinen, Antti Hytti pohtii.
Tämän kokemuksen pohjalta hän kertoo kiinnostuneensa Nuorista kotkista: ”Työ onnellisen lapsuuden puolesta on työtä myös hyvinvoivan aikuisuuden puolesta.”
Hyttiä kiinnostaa vahva vapaaehtoistoiminnan perinne.
Lisää aiheesta
Nuorten kotkien toiminnan perusta ovat vapaaehtoiset aikuiset, jotka ohjaavat kerhoja, järjestävät leirejä, retkiä ja monenlaisia tapahtumia sekä toimivat järjestön hallinnossa ja työryhmissä harrastuksenaan.
Hyttiä kiinnostaa vahva vapaaehtoistoiminnan perinne.
– Siitä kannattaa pitää kiinni, sillä valitettavasti monissa muissa järjestöissä sellainen on ehditty hukata.
Nuoret kotkat täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Kesällä järjestetään osallisuuden saari -niminen kansainvälinen leiri Bengtsårin leirisaaressa, Hangossa. Leirille on tulossa noin 600 osallistujaa ja viitisenkymmentä talkoolaista.
Ulkomaalaisia osallistujia on tulossa ainakin Englannista, Saksasta, Itävallasta, Espanjasta, Tshekeistä, Norjasta, Tanskasta ja mahdollisesti ryhmä myös Senegalista.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
8.4.2018 09:16
”Rahan puuttuessa yhä useampi lapsi joutuu kieltäytymään koulun luokkaretkistä ja kavereiden syntymäpäiväjuhlista”
Kotimaa
12.1.2018 13:32
Hämeenlinna on nostanut lasten ja nuorten ääntä kuuluville – kiitokseksi Kotkien lapsitekopalkinto
Politiikka
18.9.2017 17:01
Lapsijärjestöjen tempaus halpojen harrastusten puolesta
Kotimaa
19.1.2017 12:35
Nuorten kotkien uusi puheenjohtaja Nasima Razmyar: ”Meidän pitää toimijoina olla esimerkillisiä”