Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

2.5.2019 04:37 ・ Päivitetty: 2.5.2019 04:37

Siirtolaispoika kuoli Yhdysvalloissa – rajaviranomaisten toiminnasta vaaditaan tutkintaa

Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla rajaviranomaisten hallussa ollut 16-vuotias guatemalalainen siirtolaispoika tuli sairaaksi ja kuoli myöhemmin sairaalassa, kertoo Yhdysvaltain terveysministeriö.

Asiasta uutisoi muun muassa Washington Post.

Poika oli ylittänyt rajan huhtikuussa ilman vanhempiaan. Hänelle oli tehty rajalla alustava terveystarkastus, mutta hänen vointinsa huononi pian majoituksessa, joka on tarkoitettu yksin rajaa ylittäville alaikäisille.

Paikassa majoittuu noin 1 400 alaikäistä.

Teinipoika oli jo kolmas alaikäinen siirtolaislapsi, joka on viimeisen viiden kuukauden aikana kuollut rajaviranomaisten hallussa.

Yhdysvaltojen viranomaiset eivät ole kertoneet pojan kuolinsyytä. Guatemalan ulkoministeriön mukaan pojalla oli vakava infektio aivoissaan ja hänelle tehtiin kiireellinen leikkaus ennen kuin hän kuoli.

Siirtolaisten oikeuksia ajavat tahot vaativat välitöntä tutkintaa kuolemaan johtaneista syistä.

Yhdysvalloilla on ollut vaikeuksia hallita tilannetta Meksikon vastaisella rajalla, ja maan hallinto on kertonut, etteivät siirtolaisten majoitustilat riitä kaikille tulijoille. Valkoinen talo lähetti keskiviikkona kongressille 4,5 miljardin dollarin menoehdotuksen, jolla lisättäisiin humanitaarista apua ja rajaturvallisuutta. Valkoisen talon mukaan siirtolaisten kasvanut määrä ”uhkaa ihmishenkiä”.

Keski-Amerikasta saapuvien siirtolaisperheiden ja ilman vanhempiaan Yhdysvaltoihin pyrkivien alaikäisten määrä on kasvanut selvästi viime aikoina. Kymmenet lapset ja aikuiset ovat sairastuneet ja heitä on hoidettu paikallisissa sairaaloissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU