Olen demari ja välillä puolueeseen kuulumista joutuu perustelemaan omalle perheelle, kavereille ja ventovieraillekin. Suonissani virtaa punainen, mutta ei sitä sosialidemokratiaa ole äidinmaidosta saatu. Olen perheessäni ainoa, joka kuuluu puolueeseen. Lähipiirissäkin puolueeseen kuuluvat pystyi laskemaan yhden käden sormilla ennen kuin kaveripiiri laajeni kastettuani varpaani demarialtaaseen ja hypättyäni mukaan.

Liityin puolueeseen Operaatio Vakiduuni -kampanjan loppupuolella. Ennen sitä puoluepolitiikka oli mielestäni vieraannuttavaa ja toiminta puolueiden sisällä vaikutti pikkumaiselta vallasta sotimiselta. Kampanjan aikana tapasin useita kansanedustajia ja poliittisia toimijoita, jotka ihan oikeasti kuuntelivat ja tulivat mukaan aloitteen takana olevan kansanliikkeeseen. Tunsin puolueiden tulevan minua lähemmäs, kun puolueet saivat kasvot. Näin, että poliitikot olivat ihan tavallisia ihmisiä. Kun näin, kuinka paljon työtä tehtiin kansalaisaloitteen saamiseksi eduskuntaan, ymmärsin, että jos haluaa nykytilanteeseen muutosta, on hypättävä politiikan altaaseen.

Kun lähden johonkin mukaan, pyrin osallistumaan toimintaan aktiivisesti. SDP:ssäkään en ollut rivijäsenenä kauaa, vaan minut valittiin pienen puolueosastomme puheenjohtajaksi. Sain nuoresta iästäni huolimatta näköalapaikan myös piirijärjestön toimintaan piirikokousedustajana. Olen keskustellut paljon kokeneempien vaikuttajien kanssa. Olen nähnyt paljon positiivisia asioita ja saanut kannustavia viestejä. Siitä tykätään, kun nuori osallistuu. Minulle tämä mahdollisuus annettiin, mutta annetaanko muille?

Olen sitä mieltä, että tavoitteellinen yhdistystyöskentely vaatii runsasta ideointia. Demarinuorissa olen päässyt kokemaan, miten uudet ideat otetaan innolla vastaan. Laatikon ulkopuoliset, aluksi jopa hölmöltä kuulostavat ajatukset muovautuvat yhdessä ideaa jatkojalostaen – joskus puoluekokousaloitteiksi asti. Ehkä demarinuorissa katsotaan kauemmas kuin seuraaviin vaaleihin, ehkä olemme vain naiiveja tai toimintamme on ylipäätään vapaampaa. Olivat syyt mitä tahansa, puolueessakin pitäisi olla niin turvallinen olo, että kuka tahansa uskaltaa ehdottaa uutta ja erilaista. Jos puolueen uusi jäsen ideoineen heti teilataan, hän voi pelästyä ja lähteä pois. Jos hän jää ja yrittää saada äänensä kuuluviin vain joutuakseen taas lannistetuksi, uudesta aktiivista saadaan nopeasti hiljainen passiivi.

Lähes kaikki puolueet joutuvat uimaan vastavirtaan. Jäsenmäärä laskee, päälle sataa kritiikkiä ja koko homma tuntuu välillä suossa tarpomiselta. Edessä on esteitä ja haasteita. Yhdessä pääsisimme pidemmälle ja nopeammin.