Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

11.8.2026 10:37 ・ Päivitetty: 11.8.2026 10:37

Sikaruttorajoituksista kaivataan lisää tietoa Virolahdella – ”Ihmiset ovat vähän hämmentyneitä, mitä saa tehdä ja mitä ei”

VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

Suomen ensimmäiset afrikkalaisen sikaruton löydökset tehtiin heinäkuun lopussa kuolleina löytyneistä villisian porsaista Virolahdella, joka sijaitsee Kymenlaakson kaakkoisosassa Suomenlahden rannalla itärajalla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Virolahdelta löytyi viime viikonloppuna lisää kuolleita villisikoja, joista on otettu näytteitä. Ruokavirastolta odotetaan tiistaina uusia tietoja tautitilanteesta ja taudintorjunnasta.

Ruokavirasto on asettanut ensimmäisten tautiin kuolleiden porsaiden löytöalueen lähiympäristöön ydinalueen ja laajemmin alueelle tartuntavyöhykkeen. Näillä on voimassa erilaisia rajoituksia, ydinalueella muuta tartuntavyöhykettä tiukempia.

Virolahden kunnanjohtaja Topi Heinänen kertoo STT:lle, että asukkailta ei ole tullut kysymysten tulvaa kunnalle ja kyselijät on ohjattu Ruokaviraston ohjeistuksen äärelle. Aihe kuitenkin puhuttaa.

- Ihmiset ovat vähän hämmentyneitä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Osa on ilmeisesti virheellisesti pelännyt, että se tarttuisi myös ihmiseen, Heinänen kertoo.

VAIHTELEVAT ohjeet ovat vaivanneet esimerkiksi paikallisia viljelijöitä, joille koituu taloudellisia menetyksiä. Viime viikolla Ruokavirasto muutti ohjeita muun muassa tartuntavyöhykkeeltä myytävän rehun osalta.

Viljaa tai muita kasveja voikin käyttää sikaeläinten ruokkimiseen, jos ne on varastoitu ensin tietyin ehdoin. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK kuitenkin kertoo, että viljanostajat ovat käytännössä lopettaneet alueelta korjattavan sadon ostamisen.

Lisää aiheesta

Kunnanjohtajan mukaan joitakin tuhansia hehtaareja peltoa odottaa vielä korjaamista Virolahdella, mutta ostajista ei ole varmuutta.

Kyllä tämä on pitkäaikainen riesa alueella.

Rajoituksista kärsivät myös esimerkiksi metsänomistajat, kun konein tehtävät metsänhoidolliset työt ovat kiellettyjä koko tartuntavyöhykkeellä. Vaikutukset ovat laajat myös paikallisiin yrittäjiin.

- Metsästys on seis koko tartunta-alueella, ja kun hirvijahtiin ei syksyllä päästä, jää esimerkiksi pitopalveluyrittäjältä hirvipeijaiset pois, Heinänen kertoo.

Epätietoisuus rajoitusten kestosta ja niiden mahdollinen laajeneminen huolestuttavat. Tartuntavyöhykkeen lakkauttaminen voi vaatia jopa 12 kuukauden karenssia viimeisimmästä todetusta tartunnasta.

- Ei tästä nopeata ratkaisua varmasti ole löytymässä. Kyllä tämä on pitkäaikainen riesa alueella.

KUOLLEIDEN porsaiden löytöpaikan ympärille perustettiin säteeltään noin kolmen kilometrin ydinalue. Tällä alueella kiellettiin kaikenlainen liikkuminen maastossa muuten kuin teitä pitkin muun muassa sen takia, ettei villisikoja pelästytetä liikkeelle. Vaikka villisiat voivat liikkua myös pelloilla, ei peltoa pidetä Ruokaviraston päätöksessä maastona.

Ydinaluetta laajemmalla tartuntavyöhykkeellä saa vielä sienestää ja marjastaa, mutta koiran kanssa saa kulkea vain karttaan merkittyjä, hiekka- tai asfalttipintaisia teitä pitkin. Jos ydinalue leviäisi, ei esimerkiksi Salpalinjaa esitteleville poluille olisi ihmiselläkään asiaa, Heinänen harmittelee.

- Luontopolkuja on meillä esimerkiksi Bunkkerimuseolla. Ne ovat toistaiseksi olleet ydinalueen ulkopuolella ja siellä saa kävellä, mutta suositulla lenkkipolulla ei ole koirien taluttaminen nyt sallittua, Heinänen kertoo.

Heinäsen mukaan Virolahdella odotetaan paitsi viranomaisten aktiivista tiedottamista myös mahdollisen leviävän virheellisen tiedon ja väärinymmärrysten oikomista.

- Toivotaan, että Ruokavirasto infoaa lisää ja kertoo, mitä voi tehdä ja mitä ei. Toivotaan, että turhia pelkoja suitsittaisiin, etteivät ihmiset ala rajoittamaan elämäänsä enempää kuin se on välttämätöntä tässä tilanteessa.

Laur Forsén/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU