Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

“Silloin aloin olla ensimmäistä kertaa todella peloissani” – jalkapallotähti kuvailee, miten korona iski häneen

Luca Kilian kuvassa oikealla.

Paderbornin Luca Kilian oli ensimmäinen jalkapallon Saksan Bundesliigan pelaaja, jolla diagnosoitiin koronavirus. Kilianin mukaan oireet alkoivat lievinä mutta pahenivat nopeasti. Hänellä todettiin koronavirus toissa viikolla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Se alkoi 10. maaliskuuta lievänä kurkun kaiherruksena. Päivää myöhemmin minulla oli päänsärkyä, mutta jatkoin harjoittelemista, Paderbornin ja Saksan alle 21-vuotiaiden maajoukkueen puolustaja kertoi sunnuntaina Westfalen-Blatt-lehdelle.

Kilianin mukaan oireet muuttuivat parissa päivässä muun muassa vilunväristyksiksi, vapinaksi ja kuumeeksi.

– Silloin aloin olla ensimmäistä kertaa todella peloissani. Kuumeen lasku vei neljä päivää, ja sen jälkeen tunsin oloni päivä päivältä paremmaksi, Kilian sanoi.

Kilian on ollut kotihoidossa sairaanhoitajana työskentelevän äitinsä auttamana.

– Olen urheilija ja hyvässä kunnossa, mutta minun täytyi taistella paljon tätä virusta vastaan, Kilian sanoi.

Sunnuntai-iltaan mennessä Saksassa oli 18 610 varmistettua koronavirustartuntaa ja 55 kuolemantapausta. Bundesliiga on keskeytyksissä vähintään 2. huhtikuuta saakka.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE