Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä jatkoi sinipunan nuijimista kirjansa julkistamisessa – kertoi myös, että soten palastelu olisi mahdotonta

Pääministeri Juha Sipilä Koko Suomen taajuudella -kirjansa julkaisutilaisuudessa Helsingissä.

– Ilma on sakeanaan huutokauppaa siitä, kuka jakaa eniten. Olen halunnut keskittyä lähinnä siihen, mikä on seuraavan 4 vuoden missio, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi tänään vaalikirjansa Koko Suomen taajuudella julkistamistilaisuudessa keskustan puoluetoimistolla Helsingissä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Sipilä kritisoi kirjassaan sinipunaa hallituspohjana ja katsoo, että sitä ei pitäisi päästää valtaan. Sipilältä kysyttiinkin, eikö hän luota hallituskumppani kokoomukseenkaan.

Hän vastasi pitävänsä sinipunaa ”erittäin vaarallisena”

– Siitä on näytöt olemassa edelliseltä kaudelta. Tehtiin ratkaisevia virheitä. Esimerkiksi verojen kiristäminen tilanteessa, jossa työllisyys meni alamäessä, oli virhe.

SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen kokoomusta ja keskustaa kohtaan viime aikoina esittämää kritiikkiä Sipilä luonnehti ”oudoiksi ulostuloiksi”.

– En tiedä kenen kanssa hän on halitukseen menossa, jos kukaan ei kelpaa.

Hanskat tiskiin?

”Olen varma, että jos sinipuna päästetään toteuttamaan meno- ja verolupauksiaan, vuoden 2023 vaaleissa keskusta äänestetään jälleen suurimmaksi puolueeksi panemaan Suomen talous kuntoon”, Sipilä kirjoittaa kirjassaan.

Demokraatti kysyi häneltä, tarkoittaako tämä sitä, että hän lyönyt jo hanskat tiskiin huhtikuun vaalien osalta.

– Me lähdemme siitä että keskusta pärjää vaaleissa, Sipilä vastasi.

Kirjassaan Sipilä sanoo puolustaneensa hallitusta ja sen ministereitä puoluekantaan katsomatta niin hyvässä kuin pahassa.

– Olen samalla antanut tuulensuojan myös muille puolueille, mikä näkyy ilman muuta keskustan kannatusluvuissa, hän kirjoittaa.

Sipilältä tiedusteltiin, ovatko hallituskumppanit luikkineet karkuun.

– Joskus on ollut vähän hiljaista kieltämättä.

Sotea ei voida palastella.

Sipilä pohtii kirjassaan, voisiko eduskunnan tulevaisuusvaliokunta tehdä heti vaalikauden alusta seuraavan hallituksen strategisen hallitusohjelmaa. Sipilän mukaan tulevaisuusvaliokunta voisi tehdä parlamentaarisestii ohjelman, joka tähyää 10 vuoden päähän.

Valiokunta määrittelisi viisi keskeisintä tavoitetta ja hallitusohjelmassa lähdettäisiin niiden pohjalta liikkeelle.

Sotea Sipilä ei juurikaan kirjassaan käsittele. Ratkaisun hetkiään elävä uudistus nousi tiedotustilaisuudessa esiin.

Tuttuun tapaan Sipilä korosti eduskunnan roolia ja vastuuta asian ratkaisemisessa.

Hän puolusti hallituksen EU:lle tekemää oikeusvarmuusilmoitusta ja kiersi kysymyksen siitä, oliko EU-notifikaation tekemättä jättäminen virhe.

Soten hyväksyminen palasteltuna ei ole Sipilän mukaan mahdollista, koska eri lakikokonaisuudet on sidottu toisiinsa. Jos lakeja valmisteltaisiin uusiksi, se tarkoittaisi vähintäänkin hallituksen täydentävää esitystä, mihin ei enää tällä vaalikaudella olisi aikaa. Joko tämä paketti tai asia jää kesken, Sipilä tiivisti.

Sipilä kaipaa lisää perustuslakiasiantuntijoita.

Eilen sosiaali- ja terveysvaliokunta äänesti asiantuntijakuulemisten lopettamisesta kokouksen viime hetkillä varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkisen (kesk.) otettua puheenjohtajan nuijan.

– Valiokuntahan tekee itse päätökset, välillä valiokunta tekee äänestämällä enemmistöpäätöksiä, jos ei ole asiasta yhtä mieltä, Sipilä sanoo ja korostaa edelleen, että eduskunta päättää.

– Jos sosiaali- ja terveysvaliokunta päätyy siihen, että eivät perustuslakiasiantuntijoita kuule, se on oikea päätös, kun se on heidän tekemänsä.

Puheeksi nousi myös perustuslakivaliokunnan työn kehittäminen. Sipilä harmitteli sitä, että perustuslakiasiantuntijoita on niin vähän. Heitä pitäisi Sipilän mukaan olla ehkä enemmän.

Kun häneltä tiedusteltiin, ovatko asiantuntijat politisoituneita, hän vastasi, ettei sitä moiti mutta tietää, että he ovat olleet työmääränsä kanssa lujilla. He tekevät työtään oto.

– Pitää muistaa, että he ovat ikään kuin talkooihmisiä, Sipilä sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE