Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilän eronneen hallituksen yritykselle täystyrmäys: “Lähentelee röyhkeydessä kaikkien aikojen ennätystä”

​Perustuslakivaliokunnan jäsen, SDP:n kansanedustaja Maria Guzenina sanoo Demokraatille dramaattisena perjantaina, että sote-uudistus kaatui siihen, että hallitus ja pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pitivät jääräpäisesti kiinni sellaisesta sote-esityksestä, joka sisälsi perustuslaillisia ongelmia.

Rane Aunimo

Demokraatti

– Uudistus oli rakennettu valinnanvapausmallissa lähinnä suureksi tulonsiirroksi terveysjäteille ja toisaalta maakuntauudistuksessa keskusta halusi toteuttaa iänikuisen unelmansa jättimaakunnasta, jolle soten verukkeella siirrettäisiin paljon muitakin tehtäviä. Tämä oli niin massiivinen ja monimutkainen kokonaisuus, että oli jo kauan aikaa sitten nähtävillä, että eri lakipakettien kytkökset olivat sen verran hankalia, että niitä oli täysin mahdotonta täällä eduskunnassa lähteä purkamaan.

Oppositio otettiin ikään kuin panttivangiksi, statistiksi, osaksi hallituksen loppumatonta näytelmää, jossa hallitus etsi itselleen ulospääsyä ja hetkeä, jolloin se olisi voinut sanoa, että tämä kaatui opposition vastustukseen.

Guzeninan mukaan loppuvaiheessa hallitukselta olisi vaadittu uusi täydentävä esitys.

– Eli se että hallitus antoi viimeiseen asti ymmärtää, että täällä eduskunnassa olisi voitu ratkoa nämä ongelmat, ei pitänyt paikkaansa.

Guzenina kommentoi eduskunnassa, että Sipilän päätös kaataa hallitus soten mukana ei ole vastuunkantoa, kuten Sipilä on itse väittänyt sen olevan.

– Se on päinvastoin valtavaa vastuuttomuutta. Hallitus pesee kätensä sotkusta, jonka he ovat itse aiheuttaneet jääräpäisyydellään. He eivät suostuneet kuuntelemaan asiantuntijoita, eivätkä he suostuneet muuttamaan omaan esitystään.

Lisää aiheesta

Guzenina sanoo, että vähemmistön muodostava oppositio joutui hankkeen aikana pitämään perustuslain puolta enemmistöä vastaan, kun hallitus ajoi läpi sote-mallia, joka oli perustuslain vastainen.

– Hallitus lähentelee tässä röyhkeydessä kaikkien aikojen ennätystä.

Guzeninan mielestä sote-ottelu olisi pitänyt ymmärtää puhaltaa poikki paljon aikaisemmin. Guzeninan mukaan se, ettei sote voi mennä läpi esityksen mukaisena, oli nähtävissä viimeistään tammikuussa.

– Oppositio otettiin ikään kuin panttivangiksi, statistiksi, osaksi hallituksen loppumatonta näytelmää, jossa hallitus etsi itselleen ulospääsyä ja hetkeä, jolloin se olisi voinut sanoa, että tämä kaatui opposition vastustukseen. Kaikki ovat nähneet, että hallitus lähti juoksemaan kengännauhat sidottuina jo alkumetreillä ja se kompurointi ei ole johtunut siitä, että tienvarressa on ollut ihmisiä katsomassa heidän kompurointiaan vaan siitä, että he solmivat kengännauhat kenkiinsä ristiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE