Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Uutiset

29.3.2019 04:56 ・ Päivitetty: 29.3.2019 04:56

Sirkku Hildenin lapsuus – ei pelkkää sokeria

Juuri nyt on alle kolme viikkoa eduskuntavaaleihin. Se merkitsee, että SDP:n Lahden toimistolla ovensaranat kuluvat. Monen ehdokkaan kampanjaväkeä käy piipahtamassa ja kertomassa varmoja totuuksia oman ehdokkaansa nousukiidosta. Juuri nyt ei ole ihan paras hetki ehdottaa Sirkku Hildenille syvähaastattelua. Hän on juuri viimeistelemässä seuraavan tilaisuuden puhetta.

Ville-Veikko Valjus

– Ai että siis mistä asiasta, hän on kysyvinään. Joo, että millaisena muistat oman lapsuutesi, minä totean.

Viimeksi, kun esitin tämän kysymyksen toiselle henkilölle, sain vastaukseksi melko tasapaksua liirumlaarumia. ”Vanhempani olivat kumpikin pikkuvirkamiehiä. Lapsuuteni oli kai onnellinen. Koulu meni hyvin ja kävin pianotunnilla ja yhdessä mökkeiltiin…”

– Jaa, en minä haluaisi edes kertoa. Koska en suoraan sanottuna edes muista lapsuudesta juuri mitään. Vasta 7-vuotiaasta muistan paremmin, Sirkku vakavoituu.

Hänen lapsuutensa ei ollut pianonsoittoa, ei balettitunteja. Se oli kamppailua alkoholistiperheessä. Hyvänä päivänä uskalsi osallistua keskusteluun. Huonona päivänä oli parempi vaieta.

Baarissa oli kivaa

Sirkku sanoo, ettei muista varhaislapsuuden vuosista paljonkaan. Mutta varjopuolista hänelle on jäänyt selkeitä mielikuvia.

-Jäimme joskus pikkuveljen kanssa kotiin kahdestaan. Se ei ollut luksuskämppä. Pikemmin epäsiisti läävä, jonka pöydillä lojui tyhjiä olut- ja viinapulloja. Oli nälkä ja jääkaapissa ei ollut mitään syötävää. Ei auttanut muu kuin lähteä etsimään äitiä ja isää baareista. Ei se tuntunut sen kummallisemmalta. Ikään kuin se olisi ollut luonnollinen osa meidän perheen elämää.

Se oli kamppailua alkoholistiperheessä. Hyvänä päivänä uskalsi osallistua keskusteluun. Huonona päivänä oli parempi vaieta.

-Kun vanhemmat sitten löytyivät, oltiin iloisia. Jos äidillä oli rahaa, saatoimme saada tupakan sakeassa baarissa lemppariani lehtipihviä lohkoperunoilla. Jos rahaa oli vähemmän, ryntäsimme grillikioskille nakkipiirakan perässä.

Sirkku kertoo, että juopuneet vanhemmat ja heidän kaverinsa saattoivat olla kovin ystävällisiä. Ihmisen kohtaama lämpö voi tulla tutuksi vaikka baarin hälyssä.

Lapsi hakeutuu itse huostaan

Nyt aikuisena Sirkun palikat lapsuusajasta ovat hakeutuneet omiin lokeroihinsa. Toisaalta ymmärsi oman perheen köyhyyden, kun ei saanut samoja asioita ja esineitä kuin varakkaampien perheiden lapset saivat. Vaikka potkulautaa ei tullut, lasten hurjat leikit olivat Sirkulle ja pikkuveljelle sallittuja, vaarallisetkin. Hypyt korkealta katolta lumihankeen olisivat voineet päättyä huonostikin.

-Kotona meno muuttui pullojen kalistelun ja vanhempien huutamisen ja väkivaltaisen mellastuksen keskellä tolkuttomaksi. Olenkohan harvinaisuus, kun lopulta sosiaalitoimistokierrosten jälkeen marssin terveydenhoitajan luokse, sieltä pikkuveljen kanssa sosiaalityöntekijän kotiovelle ja sitä tietä sitten opettajan luo asumaan ja huostaan otetuksi, kyselee Sirkku itseltään.

Huostaanotto pelasti Sirkku Hildenin elämän. Koulu alkoi luistaa, kun lapsen mielen täytti vähitellen turvallisuus. Kotona ei sitä voinut kokea, vaikka vanhempien läträämisen aikana lapsiin ei kohdistettu väkivaltaa.

Sosiaalialan ammattilaiseksi

Olen siivonnut Sirkkua haastateltuani pois hurjimmat kokemukset. Vanhempien tappelut, poliisin vierailut jne. voi jokainen lukija itse kuvitella. Mutta hyvin voi kuvitella, että kova lapsuuden elämänkoulu saattaa kasvattaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen. Sirkku Hilden on koulutuksen ja työnteon ohessa istunut Lahden kaupunginvaltuustossa 14 vuotta ja kaupunginhallituksessa 10 vuotta. Joko nyt olisi eduskunnan vuoro? Parlamentti huutaa kansanedustajiksi sosiaalialan huippuosaajia.

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU