Yli 5-vuotiaille suunnatun sanattoman esityksen nimi on hyvin symbolinen ja tarkoittaa tässä yhteydessä oikeastaan ihmisen kasvua ja uskallusta olla oma itsensä.

Tapahtumat koostuvat pienistä arkipuuhista syömisineen ja nukkumaan menemisineen, mutta kaikessa on pieni enemmän tai vähemmän odottamaton vinksahdus, jolla leikitellään taitavasti liioitellen.

Esitys ja sen keinot ovat selvästi sukua mykkäelokuvien pienille miehille, Chaplinille ja Keatonille, mutta Perhosen mies on lempeämpi, rauhallisempi ja helpommin samaistuttavan oloinen.

Fülep on esiintyjänä ilmeikäs, kokenut ja taitava. Vaikka kaikki näyttää rennon hetkelliseltä, on toiminta tarkasti suunniteltua. Pienimuotoiset hulluttelut selvästi riemastuttavat kiherteleviä lapsikatsojia, mutta aikuiskatsoja voi välillä hivenen turhautua ymmärtäessään jujun heitä nopeammin.

Esitys päättyy hyvin kauniiseen kuvaan, kun suojakuorensa eli talonsa konkreettisesti hajottua mies katoaa taivaalle valkoisten perhosten joukkoon.

Visuaalisesti esitys luottaa yksinkertaisuuden voimaan. Vaikka tavaraa on paljon, väriskaala on neutraali, valoilla (Juho Rahijärvi) tehdään vain tarvittava ja kaiken annetaan keskittyä esiintyjään. Kokonaisuutta kuorruttaa määrittelemätön haikeus, jota Atte Kantosen äänisuunnittelu musiikkeineen tukee.

Perhonen on sydämellisesti sykähdyttävä esitys, joka luottaa siihen, että myös pieni on kaunista.