Politiikka
5.9.2022 06:30 ・ Päivitetty: 5.9.2022 06:30
Sirpa Paatero vaatii valtakunnallista kaupunkipolitiikkaa: Kasvusta ”säteilee paljon hyvää kehyskuntiin, seutukaupunkeihin ja kuntiin”
Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) haluaa Suomeen tarvitaan entistä selkeämpää näkemystä valtakunnallisesta kaupunkipolitiikasta.
Hän huomauttaa tiedotteessaan, että viime kausien aikana valtio on keskittynyt erityisesti kuntien ja alueiden uudistuksiin. Samaan aikaan kaupungistuminen on yleistynyt merkittävästi.
”Kaupunkien kasvusta hyötyy koko Suomi, sillä kaupungit ovat valtion talouden vetureita. Niiden kasvusta säteilee paljon hyvää edelleen kehyskuntiin, seutukaupunkeihin ja kuntiin. Seuraavalla kaudella tulisikin valjastaa käyttöön valtakunnallinen kaupunkipolitiikka, joka huomioisi kaupunkien erityiset tarpeet ja potentiaalin nykyistä paremmin. Kaupunkeja haastavat erityisesti sosiaalisen eriytymisen voimistuminen, osaavan työvoiman puute ja toisaalta kaupunki-infran muutostarpeet ilmastonmuutoksen aiheuttamiin vaikutuksiin. Näihin ison mittaluokan haasteisiin tarvitaan selkeämmin myös valtion tukea”, Paatero toteaa tiedotteessaan.
Tällä hallituskaudella maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksia laajennettiin uusille kaupunkiseuduille. MAL-sopimukset kattavat nyt seitsemän isoa kaupunkiseutua, eli Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun, Jyväskylän, Kuopion ja Lahden kaupunkiseudut. Yli puolet suomalaisista asuu MAL-alueella.
”Sopimuksilla voidaan vahvistaa kaupunkiseutujen ja valtion välistä yhteistyötä kehittäen kaupunkiseutuja yhdessä pitkäjänteisesti, ja niillä tuetaan myös kaupunkiseutujen elinvoimaa. Myös muiden kaupunkiseutujen kanssa tulisi olla yhteistä kehittämistä valtion ja kaupunkien kesken. Näin kaupunkipolitiikan kokonaiskuva palvelisi paremmin kaupunkien ja kaupunkilaisten tarpeita”, Paatero esittää.
Hallitus julkaisi syksyllä 2020 kansallisen kaupunkistrategian vuosille 2020-2030. Paateron mukaan se antaa hyvät eväät kaupunkipolitiikan kehittämiselle yhdessä kaupunkien ja valtion kanssa.
”Eri ministeriöissä tehtävää työtä on saatava koottua nykyistä paremmin kokonaisuudeksi, jotta kaupunkien erityinen asema on tunnistetaan nykyistä selkeämmin ja niiden kehittymisen edellytyksiä on vahvistetaan entistä paremmin”, Paatero linjaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.