Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

6.3.2025 10:58 ・ Päivitetty: 6.3.2025 10:58

SK: SDP on nyt imagopörssin ykkönen – kokoomus jälleen ylimielisin

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

SDP:llä on puolueista paras imago, uutisoi Suomen Kuvalehti. Lehti on saanut käsiinsä puoluebarometrin imago-osan, jota puolueissa tavataan erityisen tarkkaan.

Demokraatti

Demokraatti

Materiaali kertoo puolueille enemmän kuin tavanomaiset kannatuskyselyt. Muutosta on nyt siinä, että SDP on noussut vertailun kärkeen ohi kokoomuksen.

SDP ja kokoomus ovat vuorotelleet kärkisijoissa viime vuosina, mutta vuoden 2024 molemmissa mittauksissa kokoomus piti ykköspaikkaa. Nousua on tehnyt myös keskusta, joka on vertailussa kolmantena.

Keskusta herättää yhä useammassa vastaajassa luottamusta. Yhä useampi vastaaja pitää myös puolueen ideoita toteuttamiskelpoisina.

SDP taas on lisännyt luottamustaan, minkä lisäksi yhä useampi pitää puoluetta ”toiminnassaan ihmiskeskeisenä”.

Ylimielisyydessä ykkönen on edelleen pääministeripuolue kokoomus. Syksystä 2015 alkaen tarkasteltuna puoluetta on pidetty vain kahdesti ylimielisempänä kuin nyt. Puolue toisaalta kerää kiitosta yhteiskuntaa uudistavana puolueena.

PUOLUEBAROMETRI on mielipidemittaus, joka tehdään kuudesta suurimmasta puolueesta.

Lisää aiheesta

Tutkimusyhtiö Verian toteuttaa puolueiden rahoittaman mittauksen puolen vuoden välein. Siihen kuuluu myös tämä imago-osuus, jossa vastaajille esitetään viisitoista väittämää kunkin puolueen ja niiden johtajien ominaisuuksista.

Tulokset lasketaan yhteen, minkä perusteella puolueiden kokonaisimagoja voi vertailla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU