Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

Skinnari valaa uskoa: ”Meri-Lapissa on kasvupotentiaalia” – tehtaan sulkeminen kertoo Suomen teollisuuden murroksesta

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin (sd.) mukaan paperin kysynnän laskua seurannut Veitsiluodon tehtaan sulkeminen kertoo Suomen teollisuuden murroksesta.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

– Hallitus käy jatkuvaa vuoropuhelua eri teollisuuden alojen kanssa siitä, miten valtio voi kaikkein vaikuttavimmin olla mukana tukemassa yritysten kasvua ja työllisyyttä. Meidän on nyt vauhditettava nykyistäkin isommassa mittakaavassa niitä toimia, joilla saadaan uudistettua ja monipuolistettua Suomen elinkeinorakennetta aiempaa kestävämmäksi, SDP:n toinen varapuheenjohtaja Skinnari korostaa tiedotteessa.

Hän näkee raskaasta tilanteesta huolimatta Meri-Lapissa paljon vahvuuksia, vaikka Veitsiluodon alasajo on kova isku.

– Mutta alueella on edelleen lukuisia isoja työllistäjiä ja kasvupotentiaalia löytyy. Esimerkiksi Tornion tehtaat ovat kiertotalouden maailmanluokan edelläkävijä ja eurooppalaisen vihreän terästeollisuuden sydän. Meriyhteydet, Perämerenkaaren yhteistyö Ruotsin suuntaan ja kasvava arktinen kiinnostus maailmalla ovat Kemi-Tornion isoja valttikortteja.

Skinnari painottaa, että hallitus ja pääministeripuolue SDP ovat sitoutuneet talouskasvua tukevaan politiikkaan sekä työllisyystoimiin. Hänen mukaansa kasvu lähtee ennen kaikkea yksityisistä investoinneista. Julkisen sektorin rooli on luoda ennustettavuutta ja toimintaedellytyksiä eri elinkeinojen ja toimialojen kehitykselle.

– Pääministeripuolue SDP kannattaa yrittäjähenkistä yhteiskuntaa, jossa valtio ja yritykset tähtäävät yhdessä sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään kasvuun. Tämä luo ihmisille työtä ja toimeentuloa, sijoittajille houkuttelevuutta sekä valtiolle verotuloja.

”Putkessa on jo yli miljardin edestä alan investointeja.”

Hän huomauttaa, että vihreän osaamisen ja teknologian kysyntä kasvaa maailmalla.

– Hallitus toteuttaa laaja-alaista elinkeinopolitiikkaa, jonka ytimessä on entistä monipuolisempi kasvualojen osaaminen.

Skinnari ottaa esille esimerkiksi brittiläisen Johnson Mattheyn eilen julkistaman akkutehdasinvestoinnin Vaasaan, joka on merkittävä profiilinnosto kehittyvälle suomalaiselle akkuklusterille.

– Se kertoo siitä, että olemme saaneet aikaan vetovoimaa kansainvälisen akkuteollisuuden houkuttelemiseksi Suomeen hallituksen akkustrategian mukaisesti. Putkessa on jo yli miljardin edestä alan investointeja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE