Politiikka
20.5.2017 13:41 ・ Päivitetty: 11.6.2017 13:10
Söderman: Ei missään tapauksessa presidentin- ja maakuntavaaleja samaan nippuun
Oikeustieteen lisensiaatti ja mm. entinen ministeri ja Euroopan oikeusasiamies Jacob Söderman (sd.) erottaisi välittömästi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen nykysuunnitelmat käydä presidentinvaalit ja uudet maakuntavaalit samaan aikaan.
Keskustelu vaalijärjestelmästämme virisi, kun kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah vaati tänään siirtämään maakuntavaaleja. Asiasta uutisen julkaisi aiemmin tänään mm. demokraatti.fi . Hän muistutti Euroopan neuvoston suosituksesta, jonka mukaan vaalien keskeisen lainsäädännön tulisi olla valmiina vuotta ennen vaaleja.
– Sari Essayah on siinä varmasti oikeassa, ettei lainsäädäntöä saa tehdä hosumalla, eikä sitä saa laittaa myöskään hosumalla voimaan, sanoo Jacob Söderman.
Pahempana asiana Söderman kuitenkin pitää sitä, että tasavallan presidentin vaali ja maakuntavaali niputettaisiin samaan nippuun. Hallituksen tarkoitus on juoksuttaa kansa vaaliuurnille alkuvuodesta 2018, jolloin pitäisi äänestää presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella ja maakuntavaaleissa.
Niputtamisen motivaatiota ei ole vaikea arvata, sillä maakuntavaalien vilkkaus on täydellinen arvoitus. Maakuntavaalit yksinään saattaisivat olla fiasko.
– Presidentinvaali koskee Suomen ulko- ja turvallisuuspoltiikkaa ja maakuntavaalit koskee yhtä sisäpolitiikan lohkoa, sotea. Näiden kahden vaalin erottaminen olisi ehdottomasti tehtävä mistä syystä tahansa, Söderman vaatii.
– Jos vaaleja kytketään yhteen, sopisivat maakuntavaalit- ja kuntavaalit luontevammin yhteen erityisesti nyt kun kuntien perinteisesti tärkein tehtävä (sosiaali- ja terveystoimi) siirretään maakunnille, Söderman sanoo.
Lisää aiheesta
– Jos maakuntien hallinto halutaan toimimaan ennen seuraavia kunnallisvaaleja, kunnat voisivat nimetä tilapäisen maakuntavaltuuston jäsenet. Se voisi jopa helpottaa ylimenokautta. Mutta kansan eniten arvostaman vaalitapahtuman, presidentinvaalin, yhdistäminen paikallisasioiden hoitoon ei ole onnistunut ajatus, demokraatti.fi:n lauantaina tavoittama Söderman sanoo.
Orpo ja Vehviläinen torjuvat maakuntavaalien siirtämisen myöhemmäksi
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ja kuntaministeri Anu Vehviläinen (kesk.) torjuvat STT:lle antamissaan lausunnoissa ajatuksen maakuntavaalien siirtämisestä myöhemmäksi. Vehviläisen mukaan ajankohta ei ole ongelma, koska ensimmäisten maakuntavaalien ajoitus on ollut tiedossa jo puolisentoista vuotta. Vaalit on määrä pitää ensi tammikuussa presidentinvaalien yhteydessä.
Orpon mukaan vaalien järjestämiseen on hyvin aikaa, jos lainsäädäntö saadaan valmiiksi kesän aikana.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
20.5.2017 10:30
Essayah vaatii maakuntavaalien siirtämistä
Politiikka
10.5.2017 04:15
Kiistelty valinnanvapausmalli tänään eduskuntaan – sote-pakettia väännetään yli juhannuksen
Uutiset
24.4.2017 14:48
Pohjanmaan demarit siirtäisivät maakuntavaaleja – inhimillisesti ja taloudellisesti kestävän soten syntyminen edellyttää aikalisää
Politiikka
26.3.2017 07:46
MTV: Rinne aikoo ehdolle maakuntavaaleissa – epäilee kuitenkin niiden toteutumista
Pääkirjoitukset
22.3.2017 22:05
Ihmisten on edelleen vaikea ymmärtää, minkälainen vallankumous Suomessa on tapahtumassa
Politiikka
14.3.2017 11:29
Tutkija pelkää äänestysprosentin romahdusta – Feldt-Ranta: ”Olemme erittäin poikkeuksellisessa tilanteessa”
Politiikka
10.6.2016 12:06
Sipilä uho päällä: ”Lähdemme voittamaan kaikki seuraavat vaalit”