Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Soini hehkuttaa abortin torpannutta Argentiinaa – “Eläköön elämä!” – ulkoministeriä vaaditaan nyt tilille virkavirheestä

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) kehuu blogissaan vuolaasti Argentiinaa, jonka senaatti hylkäsi torstaina lakiesityksen, joka olisi laillistanut abortin.

Marja Luumi

Demokraatti

– Hieno maa Argentiina. Paavi on argentiinalainen, jota kuunnellaan ja arvostetaan laajasti. Sana painaa, Soini kirjoittaa.

Ulkoministeri hehkuttaa: “Jalkapalloa, tangoa, kulttuuria, bisnesmahdollisuuksia, hyvä yhteistyökumppani kansainvälisessä politiikassa….”

Soini kertoo katselleensa valokuvia maaliskuulta, jolloin vieraili Argentiinassa.

– Niistä huokui elämä. Eläköön elämä! Vahvempi kuin kuolema. Mitäkö olen mieltä sikäläisen senaatin viimeöisestä päätöksestä?

Tähän Soini jättää blogissaan vastaamatta.

“Käynnistäkää puolueeton tutkinta.”

Lisää aiheesta

Blogin viesti on herättänyt suuttumusta.

– On käsittämätöntä, kuinka ulkoministeri Soini julistaa, että naisten oikeudet eivät ole ihmisoikeuksia, Tampereen kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, vihreiden nuorten ex-puheenjohtaja Jaakko Mustakallio ihmettelee tiedotteessaan.

Hän muistuttaa Suomen virallisesta ulkopoliittisesta selkeästä linjasta: Naisten oikeudet ovat Suomen ihmisoikeuspolitiikan painopiste.

Mustakallio vetoaa pääministeri Juha Sipilään (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpoon (kok.).

– Jos eläisimme oikeassa länsidemokratiassa, maan hallitus käynnistäisi puolueettoman tutkinnan ulkoministerin toistuvasta virkavirheestä ja Suomen linjan jatkuvasta rikkomisesta. Jos naisten oikeudet kiinnostavat teitä juhlapuheita pidemmälle, käynnistäkää tutkinta.

Soinin tempaukset aborttiasiassa ovat herättäneet närää jo aiemmin. Demokraatti kertoi kesän alussa, että yksityishenkilöt tekivät kantelun oikeuskanslerin virastoon ja oikeusasiamiehelle Soinin osallistumisesta abortinvastaiseen tilaisuuteen virkamatkansa aikana Kanadassa.

Hän itse sanoi olleensa tilaisuudessa vapaa-aikanaan ja vetosi uskonnon- ja mielipiteenvapauteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE