Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Soinista keskustan eurovaaliehdokas? – “Älkää hyvät ihmiset sitä liberalismia hokeko”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Timo Soini Suomi Areenan Keskustan puoluepäivän tilaisuudessa Mihin menet Suomi? Porissa tänään.

Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen uskoo, että puolueen kannattaa jonkin aikaa vielä tuumailla, minkälaista oppositiopolitiikkaa se ryhtyy ajamaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

- Voisi tehdä hyvää, että vähän otamme kesätaukoa ja huilimme ja keräämme voimia ja syksyllä, kun säät viilenevät ja politiikka lämpenee, alamme lisätä kierroksia veneeseen, hän sanoi keskustan järjestämässä keskustelutilaisuudessa Suomi Areena -tapahtumassa tiistaina Porissa.

Keskusta kärsi eduskuntavaaleissa keväällä kirvelevän vaalitappion ja halusi jäädä oppositioon.

Kaikkonen sanoo pitävänsä järkevänä sellaista linjaa, että ihan kaikkea, mitä hallitus ehdottaa, ei vastustettaisi.

-  Jos voisimme edes siinä mielessä tehdä vähän erilaista oppositiopolitiikkaa, että annettaisiin hyville ehdotuksille tukea.

Hänestä hyviä pyrkimyksiä on esimerkiksi tasapainottaa valtion taloutta. Myös vastuulliset uudistukset työmarkkinoilla saavat kannatusta keskustalta.

- En sano, että kaikki mitä hallitus esittää, on sellaista, mitä me voimme kannattaa. Olen varma, että sieltä löytyy sellaisia asioita, jotka tuntuvat meidänkin mielestä ihan järkeviltä, hän sanoo.

KAIKKOSEN mukaan yksi rakenteellinen ongelma hallitusohjelmassa näyttää olevan se, että on kirjattu paljon hyviä tavoitteita, mutta sitten sivuilla, joilta pitäisi löytää rahoitus niille, löytyy monessa kohtaa nollaa tai miinusta.

– Se on vaikea yhtälö käytännössä toteutettavaksi.

Keskusteluun niin ikään osallistunut eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli kritisoi sitä, että myydään miljardikaupalla valtion omaisuutta ja laitetaan raha vaikkapa Turun ja Helsingin väliseen Turun tunnin junaan.

- Me olisimme laittaneet ne sellaisiin investointeihin, jotka tukevat elinkeinoelämän mahdollisuuksia ja luovat lisää työpaikkoja kaikkialle Suomeen.

Keskustelutilaisuuteen osallistui myös perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini, joka opasti keskustaa.

- Älkää hyvät ihmiset sitä liberalismia hokeko. Olkaa kunnon kepu, aatteellinen koko Suomen puolue, niin voisi olla vielä joku, joka äänestää.

Kalli totesti tähän, ettei hän näe, että liberalismi ja koko Suomen puolustaminen olisivat jotenkin vastinparit.

- Ymmärrän, että liberalismi ja konservatismi ovat toistensa vastinparit. Keskustaan on mahtunut perinteisesti tällä ulottuvuudella eri lailla ajattelevia ihmisiä. Koko Suomen asia on sellainen, joka yhdistää keskustalaisia eri puolilla Suomea.

Muun muassa Ilta-Sanomien mukaan Soini harkitsee EU-vaaliehdokkuutta keskustan listalta.

– Tuntuu olevan nostettakin. Nyt täytyy katsoa, onko halua, Soini sanoi toimittajille Porissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE