Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus pitää sote-aikataulusta kiinni, vaikka kaaoksestakin on varoiteltu – Ministeri: “Ainakaan hallituksessa ei saa tulla kaaosta”

Vaikka asiantuntijat arvioivat (Yle uutiset 27.2.) sosiaali- ja terveyshuollon uudistuksen ja valinnanvapauslainsäädännön yhä auki olevien asioiden ajavan sosiaali- ja terveyspalvelut jopa kaaokseen, hallituspuolueitten edustajat pitävät yhä kiinni siitä, että aikataulusta ei tingitä.

Eteneekö sote niin kuin on alun perin suunniteltu?

– Näin uskon, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen toteaa.

– Tärkeää on, että kuunnellaan myös kriittisempiä äänenpainoja ja katsotaan, minkä verran lopullista esitystä voidaan työstää. Uskon, että sote-juna sinänsä etenee ja maaliin menee, Kaikkonen toteaa Demokraatille.

Pääministeri Juha Sipilä arvioi STT:n mukaan, että soten valinnanvapauteen tulee luultavasti muutoksia tähän asti kuullun perusteella. Aikataulusta pyritään pitämään Sipilänkin mukaan kiinni.

“Hallitus tietysti viisaudessaan katsoo.”

Eduskunnan on määrä käsitellä pikapuoliiin sote-järjestämislaki ja maakuntalaki. Vasta myöhemmin käsittelyyn tulee valinnanvapauslainsäädäntö, jonka luonnos on nyt lausunnoilla.

Lisää aiheesta

Kysymys kuuluu, voisiko keskeneräiseksi ja vaikeaselkoiseksi moititusta valinnnanvapauslainsäädännöstä päättää myöhemmin.

– Hallitus tietysti viisaudessaan katsoo, mikä tässä on järkevin tapa, mutta tähän nykyiseen aikatauluun kaikki ovat kuitenkin sitoutuneet. Se on lähtökohta, Kaikkonen muotoilee.

Siinä voidaan ehkä kuitenkin joustaa, näet niin?

– En pidä sitä todennäköisenä.

Hallituksen valinnanvapauden esitysluonnokseen sisältyvä vaikutusarvio on rehellistä mutta suorastaan rumaa luettavaa. Siinä kannetaan huolta miltei kaikesta (s.59 alkaen) lähtien ihmisten yhdenvertaisuudesta. Valinnanvapausmallin pelätään esimerkiksi heikentävän maakunnan kykyä toteuttaa sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatiota alueellaan. Nyt siis hallituksesta käsin pyritään vakuuttamaan, että aikaa ongelmien korjaamiseen kuitenkin on.

Ylen haastattelussa esimerkiksi entinen Kansanterveyslaitoksen johtaja, professori Jussi Huttunen vaati parin vuoden aikalisää.

Aikanaan yhtä aikaa.

Kokoomuksen ministeriryhmän sote-neuvottelija, sisäministeri Paula Risikko sanoo, että maakuntalain ja sote-järjestämislain sekä toisaalta valinnanvapauslain kanssa on edettävä niin, että ne aikanaan päätyvät yhtä aikaa eduskunnan pöydälle.

Vaikka siis pian aloitetaan maakuntalain ja järjestämislain käsittely, valinnanvapauslain kanssa on kiirehdittävä niin, että loppuvaiheessa niitä käsitellään yhtä aikaa.

– Kyllä tämä on kokonaisuus.

Risikon mukaan kokoomus ei ole joustamassa siitä, että valinnanvapauden käsittelyä voitaisiin siirtää pidemmälle tulevaisuuteen. Pitääkö kokoomus tästä ihan loppuun asti kiinni?

– Kyllä. Tämä on sovittu. Ei tämä ole mikään kokoomuksen kanta yksin. Me olemme yhdessä sopineet, että se on kokonaisuus. Sitä minä huolehdin, että varmasti saavutetaan se, että lait ovat eduskunnassa yhtä aikaa ja riittävän ajoissa, että ne pystytään katsomaan kokonaisuutena.

Yksi huoli sotessa on se, miten eri maakuntiin saadaan yhdenvertaiset palvelut. Uhka on, että palvelut keskittyvät sinne, missä asuu paljon väkeä. Uskooko ministeri Risikko, että eri puolilla maata on lopulta tasapuolisesti palveluja tarjolla?

– Se on tietysti sellainen juttu, että kuinka hyvin saadaan joka puolelle näitä palveluja. Minulla on luottavainen mieli. Yrityksetkin ovat ketteriä, jos on tarvetta, niin on kyllä myöskin sitten tuotantoa.

“Ei kannata pilata asioita kiireellä.”

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps.) sanoo pitävänsä tavoiteaikatauluna sitä, että sote-lait saadaan päätettyä kesään mennessä. Hänen mukaansa on myös loogista, että kaikki käsitellään yhdessä palvelujärjestelmän kannalta merkittävää valinnanvapauslakia myöten.

– Pitää asettaa tietyt tavoitteet ja niihin täytyy määrätietoisesti pyrkiä.

Eli mennäänkö tällä kuviolla loppuun saakka, että ne (maakuntalaki ja sote-järjestämislaki ja toisaalta valinnanvapauslaki) tulevat yhdessä (päätettäväksi)?

– Se jää nähtäväksi, koska nyt on nämä palikat mitä tässä on. Sanoisin, että ei kannata pilata asioita kiireellä. Se on minun näkökulmani, Mattila pyörittelee.

Hän painottaa myös, että maakuntalakiakin rukattiin lausuntojen jälkeen ja yhtä lailla tämä voidaan tehdä valinnanvapauslainsäädännön kohdalla.

Siihen, että sote-järjestelmän on pelätty ajautuvan uudistuksen seurauksena, jos se toteutettaisiin nyt luonnostellulla tavalla, kaaokseen, Mattila sanoo muun muassa, että ainakaan hallituksessa ei saa tulla kaaosta.

“Varovaisin, pienin askelin valinnanvapaus mukaan.”

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen toteaa, ettei näe “hirveän huonona” valinnanvapautta sillä tiedolla, mikä hänellä tällä hetkellä on.

– Meidän pitää rakentaa valinnanvapaus sillä tavalla, että meillä säilyy julkinen sosiaali- ja terveyshuolto. Valinnanvapaus täytyy ottaa käyttöön suhteellisen varovaisesti. Isommalla pensselillä jos maalataan, valinnanvapaus täytyy ottaa varovaisin pienin askelin mukaan.

– Tärkeintä se on asiakkaan kannalta, että valinnanvapaudella pystytään turvaamaan se, että pääsee palvelujen piiriin nopeasti, mutta yksityinen puoli ei voi olla alaa dominoiva.

Jos ei sotessa ilmene perustuslaillisia ongelmia, Turunen uskoo, että hallituksen aikataulu pitää.

– Maakunta- ja järjestämislaki ja valinnanvapauslaki voidaan kyllä tuoda eri aikaan, mutta pidän sitä asiaa aika tärkeänä, että eduskunta voi käsitellä sen kokonaisuutena, että hyväksytään kokonaisuus silloin, kun kaikki palikat on tiedossa, Turunen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE