21. joulukuuta 2016 hallituksen esittämän mallin mukaan kansalaisen tulee nimetä se terveyskeskus, jossa hän itseään tahtoo hoidattaa ja johon hän on sitten sidottu vuodeksi. Jos kansalainen ei ole tyytyväinen valitsemansa terveyskeskuksen palveluihin, hän voi anoa valintansa peruuttamista perustettavilta maakunnilta.

Mistä tässä sitten on oikein kysymys?

Ei ainakaan siitä, että kansalaisilla olisi aito mahdollisuus luvattuun valinnanvapauteen. Uusi malli toimii niin, että palvelujen tuottaminen on yhtiöitettävä, ja kunnat eivät voi enää tuottaa palveluita. Käytännössä palveluita tuottavat joko yksityisessä omistuksessa tai maakunnan omistuksessa toimivat terveyskeskukset, joista saadaan sekä terveyden- että sosiaalihuollon peruspalveluita. Erityissairaanhoitoon siirrytään tarvittaessa ohjatusti.

Jo aiemmin monet asiantuntijat ovat todenneet, että markkinoiden toimiminen on suomalaisella väestöpohjalla mahdollista ehkä viidessä kasvukeskuksessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näissä viidessä kasvukeskuksessa terveyskeskukset tulevat mahdollisesti olemaan yksityisiä. Muualla maassa terveyskeskusten toiminnasta tulevat vastaamaan maakunnat, sillä sinne yksityiset eivät todennäköisesti tule terveyskeskuksia perustamaan nykyisellä rahoitusmallilla.

Uudistuksen tavoitteena on leikata kolme miljardia euroa odotettavissa olevasta kustannustason noususta. Säästötavoitteesta seuraa, ettei vajaalla teholla pyöriviä terveyskeskuksia ole vara perustaa, eikä se olisi järkevääkään. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että palveluita on käytettävissä sen verran kun niihin on tarvetta.

Esimerkiksi nyt lääkäripulan takia ulkoistettujen terveyspalveluiden kanssa kamppailevien kuntien asukkaille uudistus ei tuo mukanaan yhtään uutta lääkärin vastaanottoaikaa. Kasvukeskuksissakin uudistus saattaa jopa vähentää palveluita, koska uuden rahoitusmallin mukaan yksityiseltä praktiikalta jäisi yhteiskunnan tuki pois, jos ne eivät ole hyväksytty terveyskeskuksiksi. Tosin tähän on tulossa pitkä siirtymäaika. Tulevaisuuden valinnan vapaus ei ole todellista, hoitoresurssi ei lisäänny ja valittavaksi jää vain se, missä terveyskeskuksessa palvelua haluaa. Joka on mahdollista muuten jo nyt!

Luvattu valinnanvapaus siis menetettiin jo ennen kuin se toteutuikaan.

Kun valinnanvapaus ei toteudu, niin mihin tässä sitten on pyritty? Hallituksen esittämässä mallissa sosiaali – ja terveystoiminnan taloudellisesti tuottavat osat voidaan siirtää yksityisen bisneksen käsiin alueilla, joilla sillä on menestymisen edellytykset. Eli raha seuraakin yrittäjää eikä asiakasta, kuten tarkoitus alun perin oli.

Työelämän kannalta tämä on ehkä yksi suurimmista muutoksista itsenäisen historiamme aikana. Muutoksessa tulee nykyinen työpaikka katoamaan yli 200 000 työntekijältä. Nämä työntekijät siirtyvät muutosvaiheessa perusteilla olevien maakuntien palvelukseen entisin työsuhteen ehdoin. Mutta se minne he lopulta sijoittuvat, riippuu siitä miten maakunta päättää organisoida palvelutuotannon. Tällöin myös heidän työsuhteen ehdot voivat muuttua ja tuskin parempaan suuntaan.

Vaakalaudalla ovat lomaedut, työajat ja palkkaus, sekä myös työsuhteen muoto, ei siis ihan pieniä asioita yksittäisen työntekijän kannalta. Ja tietysti on pelättävissä sekin, ettei kaikille riitä työtä uudessa järjestelmässä. Mitään suoja-aikaahan ei vanhoille työntekijöille ole säädetty.

Uuden järjestelmän onnistumisen tärkeä edellytys on tietysti se, kuinka hyvin se pystyy palvelemaan asiakkaita. Hyvän palvelun paras turvaaja on ammattinsa osaava ja motivoitunut henkilöstö koko palveluketjun jokaisessa lenkissä. Henkilöstö voi hyvin kun sitä arvostetaan ja sen tulevaisuus on turvattu. Jotta uudistuksella olisi onnistumisen edellytyksiä tältä kannalta, tulisi tähän kiinnittää nykyistä enemmän huomiota myös uudistuksen poliittisessa valmistelussa.