Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

STM:n Puumalainen kiirehtii koronapassin jatkon valmistelua – lainsäädäntö voimassa vuoden loppuun

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Ravintola Rymy-Eetun ovella portieeri tarkastaa koronapasseja Helsingissä illalla 16. lokakuuta 2021.

Etenkin ravintola- ja tapahtuma-alalla pitkään odotettu koronapassi otettiin Suomessa käyttöön viikko sitten, mutta sitä ohjaava lainsäädäntö on voimassa vain vuoden loppuun. Kuukausien valmistelun tuloksena voimaan saatu passi uhkaa jäädä lyhytikäiseksi, jos hallitus ei pian päätä koronapassin käytön jatkamisesta ensi vuonna.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lainsäädännön jatkaminen vaatii käsittelyä eduskunnassa, jossa eletään loppuvuodesta ruuhka-aikaa.

-  Siksi sitä täytyy alkaa valmistella hyvin pian, jotta ehditään kaikki valiokuntakuulemiset ja pohdinnat eduskunnassa tehdä, sosiaali- ja terveysministeriön (STM) osastopäällikkö Taneli Puumalainen sanoo.

Koronapassin käyttö on mahdollista alueilla, joilla on epidemiatilanteen vuoksi voimassa alueviranomaisten asettamia rajoituksia. Henkilöiden määrää ja aukioloa koskevat rajoitukset voi kuitenkin välttää, jos ravintolassa, yleisötapahtumassa tai esimerkiksi kuntosalilla edellytetään sisäänpääsyyn koronapassia. Passi sisältää todistuksen täydestä koronarokotuksesta, negatiivisesta koronatestituloksesta tai sairastetusta koronasta.

Puumalaisen mukaan koronapassi on muun koronalainsäädännön ohella määräaikainen siksi, että perustuslakivaliokunta on edellyttänyt normaalielämää rajoittavan lainsäädännön tarkastelua määräajoin epidemiatilanteen mukaan. Vuodenvaihteessa erääntyvää voimassaoloaikaa pidettiin perusteltuna senkin vuoksi, että tilojen asiakasmäärää rajoittava tartuntatautilain pykälä on vanhenemassa samaan aikaan.

-  Koronapassi mahdollistaa toiminnan jatkumisen, vaikka aluehallintovirasto tekisi rajoituspäätöksen. On loogista, että koronapassi on voimassa yhtä pitkän aikaa kuin muukin lainsäädäntö, johon tässä viitataan, Puumalainen sanoo.

Nykyisessä epidemiatilanteessa jatkoa tarvitaan

Zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistolta katsoo, että nykyistä keinovalikoimaa viruksen taltuttamiseen tarvitaan jatkossakin. Koko väestössä lapset mukaan lukien rokottamattomia on noin 1,4 miljoonaa ja vailla kahden annoksen suojaa noin 1,8 miljoonaa ihmistä, joskin luku toki pienenee vähitellen.

-  Siellä on tällaista kuivaa puuta epidemialle jatkua, ja lisäksi rokotetutkin levittävät jonkin verran virusta, Vapalahti sanoo.

-  Viruksien kierto ja tautitapaukset rokottamattomissa jatkuvat, ja sairaalahoidon tarve tällä tasolla varmaan jatkuu jonkin aikaa. Niin kauan kuin näin on, en näe toivoa, että voitaisiin luopua maskeista, etätöistä ja koronapassista, hän sanoo.

Vapalahti uskoo, että esimerkiksi 12-vuotiaita nuorempien koronarokotukset ovat Suomessa edessä vasta ensi vuoden puolella. Ennen kuin rokotuskattavuus saadaan riittävän korkeaksi, koronapassilla voidaan Vapalahden mukaan lisätä tilaisuuksien terveysturvallisuutta ja vähentää rajoituksia. Lisäksi sillä on professorin mukaan kannustevaikutus rokottautumiseen.

Ylivoimaisen tehokkaana epidemianhallintakeinona Vapalahti ei “turhan myöhään käyttöönotettua koronapassia” pidä, mutta kuljettaisi sitä yhä työkalupakissa muiden terveysturvallisuustoimien mukana.

-  Koronapassia tarvitaan matkustamiseen ja sitä käytetään myös muissa maissa. Se, että myös Suomen sisällä siitä otetaan irti pieni hyöty, kun tautitilanne jollain alueella pahenee, on varmaan ihan kelpo käyttö tälle passille.

Viimeisen takarajan määrittää EU

Myös STM:n Puumalainen pitää todennäköisenä, että nykyisessä epidemiatilanteessa hallitus esittää koronapassille jatkoa. Samalla saataneen jatkoa myös asiakasmääriä rajoittavalle lainsäädännölle.

-  Jos valtioneuvosto päättää, että tehdään jatko, se koskisi todennäköisesti sekä koronapassilainsäädäntöä että muuta koronalainsäädäntöä, joka liittyy tähän.

Puumalainen kuitenkin huomauttaa, että koronapassin voimassaoloaika on riippuvainen EU:n säädöksestä, koska passi perustuu EU:n koronatodistuksen käyttöön. EU:n koronatodistuksen mahdollistava säädös on voimassa heinäkuun alkuun asti.

-  Ellei EU-tasolla jatketa koronatodistuksen voimassaoloa, ei ole mahdollista valmistella koronapassia ohi ensi kesän. Tietysti EU:n piirissä jo keskustellaan siitä, että koronatodistuksen säädöksen voimassaoloaikaa olisi mahdollisesti tarvetta jatkaa, Puumalainen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE