Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

STT: Hallitus päättää huomenna koronastrategian toiselle tasolle siirtymisestä

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT:n tietojen mukaan hallitus tekee huomenna päätöksen siirtymisestä koronastrategian mukaiselle tasolle kaksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittaa tätä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Syynä kiristyville koronarajoituksille on paheneva tautitilanne. STT:n tietojen mukaan arvio hallituksen sisällä on, että edes kakkostasolle siirtyminen ei riitä kauaa taudin leviämisen pitämiseksi kurissa. Syynä on Uudenmaan paheneva koronatautitilanne.

STT:n tietojen mukaan lähtökohtana on, että kun valtioneuvosto puoltaa tasolle kaksi menemistä, päätös siirtymisestä tehdään koko maata koskien, mutta välttämättä kaikki alueet eivät heti ota tiukempia rajoitustoimia käyttöön. Alueille, joilla tautitilanne ei ole niin paha, saattaa tulla joustoa siirtymisessä.

Koronahybridistrategian mukaisesti nyt Suomessa ollaan tasolla 1. Tasolla 2 voidaan ottaa käyttöön valtakunnallisesti tai alueellisesti lisätoimenpiteitä, kuten esimerkiksi pienentää kokoontumisrajoitusten suurinta sallittua henkilömäärää. Koko maassa voidaan myös ottaa käyttöön laajin mahdollinen etätyösuositus ja maskisuositus. Tasolla 2 peruskoulun yläluokat voivat myös siirtyä etäopetukseen.

Tiettävästi myös Lapin tilanne huolettaa hallitusta. Tilanne on pahempi kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää. Lapissa vierailevien, toisilta alueilta kotoisin olevien matkailijoiden tartunnat eivät näy Lapin tilastoissa.

Ravintolarajoituksiin tiukennuksia

Hallituspuolueet ovat tänään jatkaneet neuvotteluja ravintoloita koskevista rajoitusten tiukennuksista. Niin sanottua tanssi- ja laulukieltoa ravintoloissa ollaan tiettävästi esittämässä perjantaina valtioneuvoston istunnossa. Se koskisi leviämisvaiheessa olevia alueita, ja sillä pyritään siihen, että turhien kontaktien saaminen ravintoloissa loppuisi. Tämä on mahdollista ravitsemisliikkeiden toimintaa koskevaa valtioneuvoston asetusta päivittämällä.

Hallitukselta on myös odotettu lakimuutosta, joka mahdollistaa aiempaa tiukempia rajoituksia koskien ravintoloiden aukioloaikoja, anniskeluaikoja ja asiakaspaikkamääriä. Tästä ei tiettävästi vielä ole löydetty sopua hallituspuolueiden kesken.

Keskusteluja on käyty tiettävästi ainakin ehdotuksesta, jonka mukaan pahimmilla koronavirusalueilla ravintolat pitäisi sulkea jo alkuillasta.

Saila Kiuttu/STT

Uutista täydennetty klo 18.50.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE