Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

31.7.2025 14:03 ・ Päivitetty: 31.7.2025 14:03

Stubb: Olen valmis hyväksymään hallituksen esityksen Palestiinan tunnustamisesta vaikka heti

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Presidentti Stubb sanoo toivovansa, että Suomi tunnustaisi Palestiinan, mutta hän ei ota kantaa hallituksen sisäisiin ristiriitoihin asiasta.

Presidentti Alexander Stubb on valmis hyväksymään valtioneuvoston esityksen Palestiinan valtion tunnustamisesta, jos hän sellaisen esityksen valtioneuvostolta saa. Stubb kertoi kantansa tänään iltapäivällä STT:lle. Stubbin mukaan on hallituksen asia arvioida, antaako se presidentille esityksen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Perustuslain mukaan valtion tunnustaminen on presidentin päätös, mutta sen on perustuttava valtioneuvoston esitykseen.

Stubb sanoo toivovansa, että Suomi tunnustaisi Palestiinan, mutta hän ei ota kantaa hallituksen sisäisiin ristiriitoihin asiasta. Hän sanoo, että seuraavat viikot varmasti osoittavat, voiko hallitus sellaisen esityksen presidentille antaa.

-  Olemme käyneet keskustelua tästä vaikeasta kysymyksestä vuoden 2023 lokakuun alusta alkaen. Nyt itse näen, että tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että Suomen on tehtävä valintansa, Stubb sanoo STT:lle.

Hallituspuolueista kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset ovat vastustaneet Palestiinan tunnustamista.

PRESIDENTTI perustelee kantaansa muun muassa sillä, että entistä suurempi verrokkimaiden joukko – viimeisimpänä Ranska, Kanada ja Britannia tietyin ehdoin – ovat ilmoittaneet tunnustavansa Palestiinan valtion YK:n yleiskokouksessa syyskuussa.

-  Ilmoitusten myötä on nähtävissä liikettä Palestiinan tunnustamiseksi osana pyrkimyksiä elvyttää rauhanprosessi kahden valtion mallin pohjalta. Kokonaisuuteen kuuluu, että arabimaat, jotka eivät ole vielä tunnustaneet Israelia, tunnustavat sen. Palestiinalaishallinto on jo tunnustanut Israelin.

Lisää aiheesta

Toinen Stubbin esillä pitämä ulkopoliittinen kriteeri on ollut, edistääkö Palestiinan tunnustaminen alueen rauhanprosessia ja kahden valtion mallia.

-  Uskon, että olemme tulleet pisteeseen, jossa se on yksi keskeisin tapa tätä edistää. Jos Suomi yksin tunnustaisi, merkitys olisi enemmän symbolinen, mutta jos Suomi tunnustaa osana laajempaa kansainvälistä liikettä, vaikutusvalta on suurempi.

Presidentti sanoo olevansa huolissaan siitä, että jos nyt ei edetä, kahden valtion mallin toteutumismahdollisuus murenee silmiemme edessä.

PALESTIINAN valtion on tunnustanut vajaat 150 maata 193 YK-maasta. Suomi ja Tanska ovat ainoat Pohjoismaat, jotka eivät ole tunnustaneet.

Stubb huomauttaa, että tunnustamispäätöksissään Suomi on aina ollut pienen puolella, esimerkkinä vaikkapa Kosovo.

-  Meidän Suomena ja ulkopoliittisen johdon on tehtävä päätös, onko tunnustamisen aika nyt vai myöhemmin. Haluan tällä viestittää tasavallan presidentin tahtotilan, että jos valtioneuvosto esittää Palestiinan valtion tunnustamista ehdollisena tai ilman ehtoja, olen sen hyväksymään vaikka heti, Stubb sanoo.

Hän sanoo haluavansa kannustaa suomalaisia avoimeen ja rehelliseen keskusteluun ulkopolitiikasta, myös Palestiinan osalta.

ÄÄRIJÄRJESTÖ Hamas surmasi vuonna 2023 hyökkäyksessään lähes 1  200 israelilaista, joista suuri osa oli siviilejä. Lisäksi Hamas vei Gazaan yli 200 panttivankia, joista moni on siellä edelleen. Se oli Stubbin mielestä hirvittävä ja traumaattinen teko, mutta iskusta alkanut sota Gazassa on kestänyt liian pitkään.

Stubb painottaa, että Suomi tukee aina Israelin turvallisuutta ja Israelilla on oikeus puolustaa itseään.

-  Yhteistyö Israelin kanssa on Suomelle tärkeää nyt ja jatkossa.

Israelin vastaus Gazassa ei kuitenkaan ole hänestä kohtuullinen. Kollektiivinen rankaisu ja siviilien surmaaminen tai näännyttäminen eivät ole hyväksyttäviä toimia.

Stubb kertoo käyneensä Israelin presidentin Isaac Herzogin kanssa säännöllisesti suoraa ja avointa keskustelua Palestiinan tilanteesta.

-  Olen kertonut hänelle näkemykseni.

Suomen ja EU:n tavoite on Palestiina ilman Hamasia. Tämän varmistaminen on Stubbin mukaan osa rauhanprosessia.

Palestiinan valtion tunnustaminen ei Stubbin mukaan millään tavoin oikeuta Hamasin roolia tai toimia. Palestiinalaishallinnon vahvistaminen päinvastoin heikentää Hamasin asemaa.

ESIMERKIKSI Britannian ehdot Palestiinan tunnustamiselle ovat, että Israelin on muun muassa sitouduttava pitkäaikaiseen rauhanprosessiin, joka johtaa kahden valtion ratkaisuun. Lisäksi Israelin on tehtävä selväksi, ettei Länsirantaa tulla liittämään Israeliin.

-  Britanniahan on ehdollistanut hyvinkin vahvasti oman tunnustamisensa nimenomaan Israelin toimiin, mikä on mielenkiintoinen tulokulma. Vaihtoehtoja varmasti tässä Suomen hallituksellakin on, Stubb puntaroi.

Lisäksi Britannia vaatii Hamasia vapauttamaan kaikki panttivangit, allekirjoittamaan aseleposopimuksen sekä hyväksymään, ettei järjestöllä tule olemaan mitään roolia tulevassa hallinnossa.

Stubb pitää selvänä, että Hamasilla tai muilla terroristeilla ei voi olla mitään roolia tulevaisuuden Palestiinan hallinnossa, kuten ei nykyäänkään palestiinalaishallinnossa ole.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU