Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suihkutuksia on tehty vain kerran viikossa, vanhukselle syötetty vääriä lääkkeitä… – Esperi-skandaali laajenee yhä

Suihkutuksia vain kerran viikossa, vanhus saanut toiselle asiakkaalle tarkoitetut lääkkeet, kaatunut jäänyt ilman tarvittavaa sairaalahoitoa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Luetellut havainnot ovat peräisin Esperi Caren hoitokoti Ulrikasta, johon viranomaiset tekivät viime viikolla tarkastuksen. Tarkastuskäynnin perusteella Valvira määräsi Kristiinankaupungissa sijaitsevan hoivakodin toiminnan keskeytettäväksi välittömästi.

– Toimintayksikön asiakasturvallisuus vaarantuu vakavasti, mikäli toimintaa jatketaan, todetaan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran päätöksessä.

Päätöksen myötä Ulrikan toiminta siirrettiin pikavauhtia Esperiltä kaupungin vastuulle.

Aluehallintoviraston (avi) tarkastuksessa kävi ilmi, että hoitokodissa on liian vähän henkilökuntaa ja että hoitajat eivät ole perillä vanhusten hoidon tarpeesta. Perushoito ei ole ollut asianmukaista, päätöksessä todetaan.

– Esimerkiksi haavanhoitoja ei ole ehditty tekemään, koska hoitohenkilökuntaa ei ole ollut riittävästi. Suihkutuksia on tehty vain kerran viikossa.

Yksi asukas oli jouduttu siirtämään keskussairaalaan, koska hoitokodissa ollut yksi yöhoitaja ei ehtinyt seuraamaan tämän vointia tarpeeksi.

Lisää aiheesta

Omainen joutui viemään kaatuneen vanhuksen sairaalaan itse

Päivä ennen tarkastuskäynnin tekemistä avi sai soiton Pohjanmaan pelastuslaitoksen ensihoitoyksikön johtajalta. Ensihoito oli käynyt Ulrikassa, sillä huoneesta oli löytynyt tajuton potilas. Hoitajat olivat epäilleet lääkevirhettä. Vanhus jätettiin hoitokotiin ja ensihoito edellytti, että hänen tilaansa seurataan.

Seuraavana päivänä ensihoito kävi uudelleen katsomassa asiakasta huonovointisuuden takia. Ilmeni, että vanhukselle joulukuussa aloitettu lääkitys oli liian vahva, eikä sitä ollut seurattu tarpeeksi. Hänet siirrettiin Kristiinankaupungin kuntoutusosastolle.

– Perusteluna oli riittämätön henkilökunta.

Päätöksen mukaan viime syksynä hoitokodissa kaatuillut vanhus ei ollut päässyt asianmukaiseen sairaalahoitoon. Toisen kaatumisen jälkeen hoitokodista oli soitettu vanhuksen omaiselle, joka vei kaatuneen läheisensä sairaalaan itse. Sairaalassa todettiin murtuma kädessä, ja potilas kuoli pian sairaalaan pääsyn jälkeen, päätöksessä todetaan.

– Lisäksi sosiaaliasiamiehen tietojen mukaan hoitohenkilökunnan käytös toimintayksikössä on ollut epäasianmukaista, todetaan päätöksessä kaatumistapauksen kuvailun yhteydessä.

Päätös tehtiin poikkeuksellisesti kuulematta hoivakodin edustajia

Liian vähäisestä hoitajamäärästä kertonee sekin, että viime viikkoisella tarkastuksella henkilökunta ei ollut osannut kertoa hoitokodin asukkaiden määrää tai sitä, millaista hoitoa asiakkaat tarvitsevat.

– Aluehallintovirasto ei ole saanut ajantasaista tietoa toimintayksikön asiakkaiden hoitoisuudesta, koska hoitohenkilökunta ei ole kyennyt kertomaan asiakkaiden hoidon tarvetta, päätöksessä todetaan.

Asiakasluettelossa oli yhä mukana asiakas, joka ei ollut ollut yksikössä vuoteen.

Valvira teki päätöksen Ulrikan toiminnan keskeyttämisestä poikkeuksellisesti kuulematta hoivakodin edustajia.

– Asian käsittelyn viivästyminen saattaisi aiheuttaa huomattavaa haittaa ihmisten terveydelle, perustellaan päätöksessä.

Siinä tosin todetaan, etteivät Esperi Caren aluepäällikkö ja aluejohtaja olleet saapuneet paikalle selvittämään tilannetta, vaikka he olivat tietoisia kriisitilanteesta ja tarkastuskäynnistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE