Politiikka
13.12.2019 07:06 ・ Päivitetty: 13.12.2019 07:06
Suomalaistutkija löysi selkeän syyn Johnsonin voittoon: ”Kansa kyllästyi brexit-vatulointiin”
Britannian pääministerin Boris Johnsonin selkeä lupaus brexitin toteuttamisesta oli hyvä strategien veto, jolla hän ratkaisi vaalit, arvioi tutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta.
Hänen mukaansa Johnson selkeästi hyötyi brittien kyllästymisestä vuosia kestäneeseen ”brexit-vatulointiin”.
– Kansalaiset haluavat sille päätepisteen, ja Boris Johnson pystyy sen heille erosopimuksellaan tarjoamaan, Miettinen sanoo.
Hänen mukaansa konservatiivien vaalivoitto oli ehkä hiukan ennakkoarvioita kovempi mutta pääpiirteissään odotusten mukainen.
Toinen vaalitulosta selittävä tekijä on Miettisen mukaan yleiseurooppalaisempi trendi. Siinä rakennemuutoksesta kärsivien teollisuuspaikkakuntien äänestäjät ovat hylkäämässä työväenpuolueet ja siirtyvät kansalliskonservatiivisten sekä populististen puolueiden tukijoiksi.
– Johnsonin kannatus perustuu suurelta osin siihen että hän sai taakseen työväenpuolueelle kuuluneita alueita Keski- ja Pohjois-Englannissa, Miettinen arvioi.
Konservatiivit hyötyivät myös siitä, että opposition ja erityisesti työväenpuoleen Jeremy Corbynin tarjoamat vaihtoehdot olivat huomattavasti epäselvempiä.
– Boris veti selkeän kampanjan, Labour sekavan, tiivisti Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola Twitterissä.
Lisää aiheesta
Eron jälkeen alkavat vaikeat neuvottelut tulevasta suhteesta.
Elinkeinoelämän keskusliiton johtavan EU-asiantuntijan Janica Yli-Karjulan mukaan vaalitulos toi selvyyden brexitiin. Hallittu ero toteutuu tammikuun lopussa, minkä jälkeen alkavat vaikeat neuvottelut tulevasta suhteesta.
– Keskeinen kysymys on: pitääkö UK:n (Britannian) hallitus kiinni linjauksistaan luoda etäinen suhde EU:hun vai pehmentääkö se linjaansa tulevan suhteen neuvotteluiden aikana, Yli-Karjula tviittasi.
Timo Miettisen mukaan on hyvin mahdollista, että Johnsonin saama selkeä enemmistö antaa hänelle liikkumavaraa brexit-prosessin yksittäisten erityiskysymysten ratkaisemiseen, joiden läpivieminen ei olisi aiemmin ollut mahdollista.
– Yksi tällainen kysymys on ehdottomasti lisäajan hakeminen siirtymäajalle, jos Britannian ja EU:n väliset kauppaneuvottelut venyvät, Miettinen sanoo.
Johnson on tähän saakka vakuuttanut, ettei hän aio pyytää jatkoa ensi vuoden lopussa päättyvälle siirtymäajalle.
Monissa arvioissa on epäilty, ettei vajaa vuosi millään riitä kattavan uuden kauppasopimuksen neuvottelemiseen.
STT–Niilo Simojoki
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
13.12.2019 06:44
Trump riehaantui Twitterissä: ”Juhlikaa Borista!”
Politiikka
13.12.2019 05:39
Konservatiivit varmaan voittoon – Pääministeri Marin: Nyt odotetaan tietoa, miten maa aikoo edetä brexitissä
Ulkomaat
13.12.2019 05:09
Johnsonin konservatiivit ottamassa rökälevoiton, Corbynille sataa kritiikkiä – Britannia on matkalla kohti EU-eroa ensi vuonna