Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomen entinen pääministeri muistelee George H.W. Bushia: “Sympaattinen poliittinen johtaja”

Entisen pääministerin Esko Ahon mukaan 94-vuotiaana kuollut Yhdysvaltain entinen presidentti George H. W. Bush oli erittäin älykäs, huolellisesti asioihin perehtynyt ja sympaattinen poliittinen johtaja.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Hän asettuu ilman muuta merkittävien amerikkalaisten presidenttien joukkoon, Aho sanoi STT:lle.

Aho tapasi Bushin kahdesti pääministerikaudellaan 1990-luvun alussa ja kerran yksityisluonteisesti käydessään Texasissa vuonna 2008.
Aho vieraili Valkoisessa talossa toukokuussa 1992 ja tapasi Bushin myös Helsingissä hänen osallistuessaan Ety-huippukokoukseen saman vuoden heinäkuussa.

Tuolloin käydyt keskustelut keskittyivät Ahon mukaan ennen muuta Neuvostoliiton hajoamiseen, sosialistisen järjestelmän romahdukseen ja uuden järjestyksen luomiseen.

– Kylmän sodan järjestelmän purkaminen ja uuteen siirtyminen menivät lopulta hämmästyttävän hyvin. Kyllä siitä suuri kiitos kuuluu presidentti Bushille, Aho arvioi.

– Se kaukonäköinen tapa, jolla Bush toimi niissä oloissa suhteessa Neuvostoliittoon ja Eurooppaan, se oli valtioviisautta.
Ahon mukaan Bushin presidenttiydessä näkyi hänen pitkä uransa jo ennen presidentiksi valintaa muun muassa diplomaattina, keskustiedustelupalvelu CIA:n johtajana ja varapresidenttinä.

– Bush oli paremmin valmistautunut presidentin tehtävään kuin oikeastaan kukaan hänen seuraajistaan. Hän oli harvinaisen hyvin kouluttautunut siihen tehtävään, Aho arvioi.

Lisää aiheesta

Ahon mukaan Bushilla oli erityinen suhde Suomeen, mikä näkyi muun muassa tiiviinä yhteydenpitona presidentti Mauno Koivistoon. Läheinen Suomi-suhde näkyi Ahon mukaan myös hänen vierailleessaan Valkoisessa talossa vuonna 1992.

– Siinä näkyi aito ymmärrys siitä, millainen asema ja merkitys Suomella oli silloisessa maailmantilanteessa. Meillä oli kuitenkin oma osuuteemme siitä, että löydettiin hyviä ulospääsyjä siitä kylmän sodan asetelmasta, Aho sanoo.

– Suomella oli tuolloin harvinaisen hyvä ja suora yhteys Yhdysvaltain korkeimpaan poliittiseen johtoon.

Aho arvioi, että Koiviston ja Bushin läheistä suhdetta selitti osaltaan miesten ikätoveruus ja tausta toisen maailmansodan veteraaneina. Ahon mukaan Bush tukeutui Neuvostoliiton-suhteissaan paljon Suomeen.

– Bush selvästi halusi saada käyttöönsä monipuolista tietoa siitä, mitä Neuvostoliitossa tapahtuu. Bushin, Koiviston ja (Mihail) Gorbatshovin kolmio oli sellainen, jossa aika paljon tietoa vaihdettiin, Aho arvioi.

Ahon mukaan Bush oli vielä fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa, kun hän tapasi ex-presidentin viimeisen kerran Texasissa vuonna 2008.
– Hän oli tuolloin hypännyt juuri viimeisen laskuvarjohyppynsä. Barbara Bush oli sen jälkeen määrännyt, että nyt laskuvarjohypyt loppuvat, Aho muistelee.

STT–TUOMAS SAVONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE