Viisikymppistä, Suomessa kymmenisen vuotta asunutta miestä syytetään sotarikoksista länsiafrikkalaisen Liberian sisällissodassa vuosina 1999–2003. Juttua istutaan ensin Tampereella kaksi viikkoa, minkä jälkeen käräjäoikeus matkustaa paikan päälle kuulemaan kymmeniä todistajia ja vierailemaan epäiltyjen rikosten tekopaikoilla.

Käräjäoikeudesta kerrotaan, että matkaan lähtee muun muassa neljä tuomaria ja kaksi syyttäjää. Osin tämä johtuu asian poikkeuksellisesta luonteesta, osin siitä, että kokoonpanon laillisuus halutaan taata myös siltä varalta, jos joku sairastuu. Koronaviruksen lisäksi huolena on alueen erilainen tautitilanne ylipäänsä.

Edelleen on myös mahdollista, että koronapandemia estää matkan.

Aiempia oikeudenkäyntejä on ollut vain muutama

Syytetty Gibril Massaquoi on kotoisin Liberian naapurimaasta Sierra Leonesta. Hän oli johtavassa asemassa sierraleonelaisessa Revolutionary United Front (RUF) -kapinallisryhmässä, joka tunnettiin raaoista otteistaan toisiinsa tiiviisti liittyneissä Sierra Leonen ja Liberian sisällissodissa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa.

Massaquoita syytetään useista murhista ja törkeistä raiskauksista sekä törkeästä sodankäyntirikoksesta ja törkeästä ihmisoikeuksien loukkaamisesta poikkeuksellisissa oloissa. Syytteiden tarkempi sisältö tulee julki maanantaina. Hän on kiistänyt syyllisyytensä.

STT on kertonut Massaquoin nimen poikkeuksellisesti jo epäilyvaiheessa rikosepäilyn poikkeuksellisen vakavuuden ja miehen aseman vuoksi.

Ennen kuin keskusrikospoliisi (KRP) aloitti esitutkinnan, Suomen viranomaiset saivat tietoja Massaquoin väitetyistä teoista sotarikoksia selvittävältä sveitsiläiseltä Civitas Maxima -kansalaisjärjestöltä ja sen liberialaiselta sisarjärjestöltä Global Justice and Research Projectilta.

Miten julmuudestaan tunnetun kapinallisryhmän sisäpiiriin kuuluneen Massaquoin sitten onnistui välttyä sotarikossyytteiltä näin pitkään? Civitas Maximan mukaan miestä vastaan ei aikanaan nostettu syytteitä Sierra Leonessa, koska hän todisti maahan sodan jälkeen perustetussa erityistuomioistuimessa entisiä liittolaisiaan vastaan. Todistuksensa jälkeen Massaquoi sai järjestön mukaan turvapaikan Suomesta vuonna 2008.

Liberiassa sodan julmuuksia selvittävää erityistuomioistuinta ei ole tähän päivään mennessä perustettu eikä ketään ole tuomittu sisällissotaan liittyvistä rikoksista. Nyt Suomessa alkavan oikeudenkäynnin lisäksi Liberian sisällissodasta on nostettu aiemmin syytteitä vain muutamissa tapauksissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

“Liberiassa haavat ovat yhä auki”

KRP:n tutkinnanjohtajan Thomas Elfgrenin mukaan Liberiassa ei ole sodan jälkeen päästy tekemään samanlaista jälkipuintia ja eheytystä kuin Sierra Leonessa. Vuonna 2006 Liberiaan perustettiin sotaa käsitellyt totuus- ja sovintokomissio, mutta sillä ei Elfgrenin mukaan vaikuta olleen toivottua vaikutusta.

–  Ruohonjuuritasolla on yhä kovaäänisempää liikehdintää sen puolesta, että erityistuomioistuin perustettaisiin. Liberiassa sodan haavat ovat edelleen hiukan auki ja ruvella, Elfgren kertoo puhelimitse Liberian pääkaupungista Monroviasta, jossa hän on valmistelemassa käräjäoikeuden matkaa.

Poikkeuksellista oikeudenkäyntiä edelsi poikkeuksellinen esitutkinta, joka aloitettiin jo syksyllä 2018.

–  Tutkinnassa teimme kovasti jalkatyötä ja sen myötä löysimme lukuisia todistajia ja niin sanottuja selviytyjiä, jotka kertoivat omakohtaisista kokemuksistaan. Haasteellisinta on ollut, että olemme vieraalla maaperällä ja alueet, joissa näitä asioita on tutkittu, ovat osin kaukana pääkaupungista, Elfgren sanoo.

Elfgren ei halua kertoa enempää yksittäisten todistajien kuulemisista.

–  Yleisellä tasolla voi sanoa, että rikoksen kokeminen ja siitä kertominen – oli aikaa sitten kulunut kuinka paljon tahansa – ei ole aina mikään helppo juttu.

Kulunut aika vaikeuttaa muistamista

Todistajat ovat jutussa avainasemassa. Valtionsyyttäjä Laitisen mukaan haasteena on tehdä oikeudenkäyntitilanne sellaiseksi, että todistajat uskaltavat ja haluavat kertoa asioista. Syytetyistä teoista on myös kulunut pitkä aika, mikä voi vaikeuttaa varsinkin yksityiskohtien muistamista, hän sanoo.

–  Tämän jutun arviointia hankaloittaa entisestään se, että on kyse pitkäkestoisesta sisällissodasta, jossa tapahtui paljon asioita koko ajan, ja todistajat ovat todistaneet sellaisia kauheuksia, joita me emme osaa kuvitellakaan. On mahdollista, että heillä havainnot sekoittuvat toisiin tapahtumiin. Tämän selvittäminen on jutun varsinainen haaste.

Käsittelyä hidastaa se, että kuultavien kertomukset joudutaan ensin tulkkaamaan paikalliskielestä englantiin ja sitten vielä suomeksi. Jos käsittely venyy, käytännön ongelmia voi aiheuttaa huhti–toukokuussa alkava sadekausi, mikä vaikeuttaa erityisesti kaukana asuvien todistajien saamista paikalle.

Liberian-matkan jälkeen käsittelyn on määrä jatkua jälleen Tampereella toukokuussa ja tuomio annetaan ensi syksynä.

Oikeudenkäynnin järjestäminen on Suomen velvollisuus

Joku saattaa ihmetellä, miksi Liberiassa lähes 20 vuotta sitten tapahtuneista asioista käydään oikeutta Suomessa. Kansainvälisen oikeuden asiantuntija korostaa, että oikeuskäsittelyn järjestäminen on Suomen juridinen velvollisuus.

–  Kun vuoden 1949 Geneven sopimukset laadittiin, sovittiin, että sopimusten vastaisten törkeiden rikosten osalta voi joutua syytteeseen missä päin maailmaa tahansa. Sopimusten mukaan valtioiden tulee etsiä rikoksista epäiltyjä ja joko luovuttaa heidät toiseen maahan oikeudenkäyntiä varten tai sitten pistää oikeudenkäynti pystyyn itse, kertoo Suomen Punaisen Ristin oikeudellinen neuvonantaja Jani Leino.

Massaquoin tapauksessa luovutuspyyntöä ei KRP:n mukaan tullut.

Leino viittaa myös Ruandassa tehdystä joukkotuhonnasta Suomessa elinkautiseen tuomitun Francois Bazaramban tapaukseen.

–  Silloin käytiin keskustelua siitä, onko Suomen järkevää investoida tällaiseen oikeudenkäyntiin, kun tosiasiassa meillä ei ollut valinnanvaraa. Juridinen velvoite on, että niin pitää tehdä, jos syytettyä ei voida luovuttaa toiseen maahan oikeudenkäyntiä varten. Kyseessä ei ole mikään moraalinen tai poliittinen päätös.

Kun sotia joka tapauksessa käydään, sodan oikeussääntöjen tarkoituksena on lieventää niiden aiheuttamaa kärsimystä ja tuhoa, Leino sanoo.

–  Lisäksi kansainvälisen oikeuden mukaan nämä rikokset eivät vanhene koskaan. Näin osoitetaan, ettei tekojaan voi paeta. On teosta kulunut sitten kuinka monta vuotta tahansa, tällaisiin tekoihin syyllistyneet ansaitsevat rangaistuksensa ja uhrit ansaitsevat sen, että syylliset saatetaan vastuuseen.

Maria Rosvall – STT