Turun yliopistoon pian tarkastettavan valtiotieteen alaan kuuluvan väitöstutkimuksensa tehnyt Salla toimi poliittisena neuvonantajana komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen (kok.) kabinetissa 2014-2016 ja komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin komission sisäisessä ajatushautomossa 2016-2020.

Sallan tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että Euroopan komission rooli kehittyi merkittävästi kasvaen poliittisemmaksi sekä päätöksenteoltaan että viestinnältään eurokriisin syvimpinä vuosina 2010-2014.

Salla on käynyt väitöstyössään läpi muun muassa silloisen komission puheenjohtaja José Manuel Barroson ja talouskomissaari Olli Rehnin (kesk.) lausuntoja eurokriisistä sekä niiden aiheuttamista reaktioista eri eurooppalaisissa lehdissä.

– Eli talouskuripolitiikkaa pohdittiin ja puolustettiin tavallisen ihmisen näkökulmasta.

Salla sanoittaa, miten komissiolla oli myös mahdollisuus puolustaa tiukan budjettikurin linjaansa, koska sen ei täytynyt voittaa jäsenmaissa vaaleja kuten kansallisten politikkojen piti.

Komissiolla oli EU:n sisällä myös yhä enemmän kapasiteettia ja virkamiehiä. Salla kertoo, miten komission talouden pääosastolle lisättiin valtavasti virkakuntaa koko eurokriisin ajan.

Jäsenmaiden päämiehistä koostuvalla Eurooppa-neuvostolla ei vastaavaa virkakuntaa ollut. Sen rooliksi jäi hyväksyä pitkälti komissiossa muokatut tiukat talouden ohjaussäännöt.

– Tässä on ongelma demokratian kannalta, koska suurimmat valmistelut ja agendan määrittelyt tapahtuivat komissiossa, Salla selvittää.

– Aina kriiseissä komission rooli kasvaa, koska sillä on valtaa valmistella ja toimeenpanna päätökset.

Salla muistuttaa myös, etteivät komissaarit ole suoraan kansanvallalla valittuja henkilöitä. Esimerkiksi Suomessa eduskuntavaalin tuloksen perusteella suurin puolue on tavannut nimetä komissaarin. Toki Euroopan parlamentin ja neuvoston on komissaarit hyväksyttävä.

Suomessakin kuin mantrana on hoettu tai vain todettu, miten EU uudistuu kriiseissä. Juuri tällaista uudistumista Salla tulee nyt väitöskirjallaan problematisoineeksi.

Sallan mukaan EU uudistuu kriiseissä nopeimmin, koska tuolloin uudistukset tehdään usein kansalaiskeskustelulta piilossa. Esimerkiksi eurokriisin aikaiset taloussäännöt laadittiin Sallan mukaan pitkälti kansalaiskeskustelulta katveessa.

Sen sijaan transatlanttinen kauppa- ja investointisopimus TTIP:stä syntyi julkista keskustelua. Tämä sopimus ei kuitenkaan ole toteutunut.

Aura Sallan mukaan EU voisi olla erinäköinen, jos asiat pääsisivät nykyistä paremmin kansalaiskeskusteluun. Integraatio ei olisi välttämättä näinkään syvä.

Väitöskirjassaan Salla osoittaa, että esimerkiksi Barroson aikaiset talouden ohjausta ja sosiaalista Eurooppaa kehittäneet muutokset runnottiin EU:ssa nopealla tahdilla läpi.

Aura Salla katsoo, ettei kansalaisten tasolla ole eurooppalaista julkista keskustelutilaa.
Tällainen tila ilmenee sen sijaan eliitin tasolla.

Keskustelu toteutuu eliitistä eliittiin ja taloustoimittajilta eliittiin mutta ei median kansalaiskeskustelussa tai muullakaan tavoin kansalaisten tasolla.

– Peräänkuulutan sitä, että saisimme kansalaisten Euroopan ja että ihmiset kokisivat että EU on jotenkin heidän unioninsa. Kansalaiset olisivat oikeutettuja heidän tasollaan käytävään keskuteluun olipa kyse taloussäännöistä, sosiaalisesta Euroopasta, ympäristöpolitiikasta tai vaikka elvytyspaketista, joka on ollut hiljattain isosti pöydällä.

Tällä hetkellä myös EU:n taloussäännöistä keskustellaan uudelleen. Koronan hoito on vienyt valtavasti rahaa ja se luo painetta muokata vakaus- ja kasvusopimusta eli esimerkiksi sitä, millaiset velkatasot kullekin euromaalle ovat sopivia.

Vaikkei Salla tutkinut väitöstyössään pakolaiskriisin aikaa tai EU:n koronapandemian hoitoa elvytyspakettikeskusteluineen, hän näkee, että näissä karkeloissa toistuivat pitkälti samat asiat kuin väitöskirjassa kuvatun eurokriisin aikana.

Komission valta kasvoi näissäkin kriiseissä. Euroopan tasolla kansalaiskeskustelua ei kuitenkaan edelleenkään käyty. Pikemminkin jokainen jäsenmaa katsoi pakolaiskriisiä ja korona- ja elpymispakettikeskustelua omasta näkökulmastaan.

– Keskustelua käytiin kansallisesti joka jäsenmaassa. Mitä asia tarkoittaa Suomelle, mitä Puolalle ja niin edelleen. Keskustelu ei yllä siihen, mitä kulloinenkin tilanne tarkoittaa koko EU:lle. Se poteroituu kansalliseksi. Se menee tiettyihin narratiiveihin kuten kävi eurokriisissä – kysytään esimerkiksi missä menevät solidaarisuuden rajat.

– Niin kauan kuin keskustelu on poteroitunutta ja kansallisista lähtökohdista tulevaa, on hirveän vaikeaa nähdä, että eurooppalainen identiteetti kehittyisi tai tapahtuisi EU:n kehittymistä eurooppalaisesta näkökulmasta.

Kansallinen keskustelu ajautuu myös usein keskusteluun pelkästä rahasta.

– Totta kai aina puhutaan rahasta, ymmärrän sen hyvin. Iso ongelma on, että EU:n budjetti koostuu kansallisista kirjekuorista. Niin kauan kun EU:lla ei omia eurooppalaisia tulonlähteitä, toki kyse on kansallisesta rahasta. Jos halutaan eurooppalaista tulokulmaa keskusteluun, myös rahaa pitäisi tulla yhteisistä lähteistä. Tällainen kehitys on pitkässä puussa, mutta väittäisin, että eurooppalaisten tulonlähteiden pitää toteutua, ennen kuin poteroista päästään eteenpäin, Salla sanoo.

Käytännössä Sallan ajattelussa siis yhteinen raha voisi ainakin osin edistää myös yhteistä eurooppalaista keskustelua ja samalla eurooppalaista identiteettiä.

Tiivistäen Sallan tutkimuksen mukaan unioni ei siis ainoastaan muutu ja integraatio syvene kriisien myötä. Muutokset myös toteutuvat nopeimmin ilman avointa ja laajaa kansalaiskeskustelua, mikä voidaan nähdä huolestuttavana demokratian toteutumisen kannalta.

Oikeuttaako kriisi liittovaltion kannattajien eli federalistien kannalta tällaisen kehityksen? Aura Sallaakin on kutsuttu federalistiksi.

Salla vastaa painokkaasti pitävänsä äärimmäisen ongelmallisena mikään sortin liittovaltiota niin kauan kuin sillä ei ole kansalaisten tukea. Sama pätee hänen mukaansa myös vaikkapa Suomen Nato-jäsenyyteen.

– Meidän pitää ensin ratkaista EU:ssa demokratiavaje ja yhteisen eurooppalaisen julkisen tilan ongelma ennen kuin voidaan koskaan saada aikaan tilannetta, jossa ihmiset haluavat syventää integraatiota. Sitä on ihan turha syventää ylhäältä alas. En missään nimessä aja liittovaltiota tällä tavalla.

Salla sanoo itse kannattaneensa ja ajaneensa hajautettua liittovaltiota, jossa isot asiat kuten talous- ja ulko- ja turvallisuuspoliittiset kysymykset kuuluvat liittovaltiotasolle.

– Kaikki muu kuten esimerkiksi sosiaali ja koulutuspolitiikka kuuluvat jatkossakin jäsenmaille.

Tällä hetkellä EU:ssa on käynnissä niin kutsuttu tulevaisuuskonferenssi. Suomessakin EU-keskustelua pyritään jalkauttamaan maakuntiin ja kansalaiskeskusteluun. Tämä saa Sallan muistelemaan, miten Barrosonkin komission aikana kehiteltiin kansalaisdialogia.

– Tämä ei ole mikään uusia asia. Valitettavasti näen tulevaisuuskonferenssin niin, ettei se saa suuria joukkoja liikkeelle vaan ihmisiä, jotka ovat jo muutoinkin kiinnostuneita EU:sta.

Miten EU-asioista sitten voisi puhua niin, että ne tulisivat tavan kansalaisia lähelle? Salla toteaa, ettei pitäisi edes puhua erikseen ”EU-asioista”. Tällä hän tarkoittaa, ettei niitä saisi eriyttää erillisiksi EU-asioiksi.

Sallan mielestä esimerkiksi Turun Eurooppa-foorumilla eliitti keskustelee keskenään EU-asioista.

Hän haluaisi ”räjäyttää” suomalaisen keskustelun EU:sta. Hänen mielestään ei pitäisi puhua erikseen ”EU-asioista”, vaan tuoda pikemminkin esiin sitä, miten eri asioilla on erilaisia tasoja. Esimerkiksi viime aikoina puhuttanutta EU:n sosiaalirahastoa tai puolustuspolitiikkaa pitäisi hänen mukaansa pyrkiä käsittelemään yhtä
aikaa niin kunnallisella, valtakunnallisella kuin EU-tasollakin.

– Jos A-studiossa olisi sosiaalipolitiikasta puhumassa kunta-, valtakunnan ja EU-tason päättäjiä, se olisi järkevää. Ei siis lähtökohtaisesti käsiteltäisi asiaa EU-keskusteluna vaan pohdittaisiin, haluavatko kansalaiset, että tulee tällainen EU-taso sosiaalipolitiikalle. Kun EU-asiat aina eriytetään keskustelussa, moni ajattelee siinä vaiheessa, ettei kiinnosta mikään muu kuin se, mihin rahat EU:ssa menevät.

Paitsi komission valta, EU:ssa puheenaiheena on usein myös suurten jäsenmaiden vaikutusvalta.

Salla kertaa, miten eurokriisin aikana Saksa kannatti vahvaa komissiota. Saksan ajattelussa komission teknokraattinen talouskuria vaatinut virkakunta oli kilpi sekä Ranskan että europarlamentin valtaa vastaan. Komission polititoitumista niin nopeasti Saksakaan ei osannut odottaa.

– Ranskan vahva narratiivi eurooppalaisesta solidaarisuudesta oli vastaveto. Joskin hekin kannattivat taloussääntöjä.

Salla kuvaa myös, miten ”pääkaupungeilla” on vahva rooli komission sisällä.

– Kun haastattelin Barroson komission kabinettien väkeä, ilmeni miten pääkaupungit ovat jatkuvasti yhteydessä komissioon.

Sallan mukaan sillä on merkitystä, mistä maasta kukin komissaari tulee. Esimerkiksi Olli Rehn oli eurokriisin aikainen suomalainen talouskomissaari.

– Hän kannatti vahvoja talousääntöjä ja budjettikuria. Jos olisi ollut kreikkalainen talouskomissaari, todennäköisesti politiikka olisi ollut toisenlaista. Tämä myös henkilöityy.

Sallan mukaan myös pienillä mailla voi olla komissaariensa kautta iso vaikutus EU-politiikkaan.

– Rehnin roolin väitän olleen iso. Hänen oma talousajattelunsa näkyi myös komission linjassa. Kannattaa suomalaisenakin miettiä, kuinka tärkeää eurooppalainen osaaminen on EU-pöydissä ja kuinka isoa roolia Rehnkin näytteli. Sillä on siis myös väliä, kuinka vahvaa Eurooppa-osaamista Suomi lähettää Brysseliin.

VTM Aura Salla esittää väitöskirjansa The Euro Crisis 2010-2014: The Changing Role of the European Commission. Discourse Analysis of the Commission’s Policies and Communication during the Years of the Sovereign Debt Crisis, and the Impact of the Debate on the Future of European Integration tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 12.11.