Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kotimaa

Suomessa juhlitaan itsenäisyyspäivää – Linnan juhlissa mennään taas perinteisellä kaavalla, mutta vieraiden määrä on normaalia pienempi

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Itsenäisyyspäivän vietto alkoi perinteiseen tapaan valtakunnallisella lipunnostolla Helsingin Tähtitorninmäellä.

Linnan juhlia vietetään tauon jälkeen jälleen tänään Presidentinlinnassa perinteisin menoin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Edellisen kerran Linnan juhlat on juhlittu perinteisellä kaavalla vuonna 2019. Viime ja toissa vuonna juhlavastaanotto peruttiin koronarajoituksien vuoksi.

Nyt vieraiden määrä on normaalia pienempi, ja terveysturvallisuus otetaan huomioon myös muissa järjestelyissä. Presidentinlinnan tiloihin on muun muassa sijoitettu runsaasti ilmanpuhdistimia ja käsien desinfiointipisteitä.

Kättelyn sijaan vieraat voivat tänä vuonna myös nyökätä tervehtiessään presidentti Sauli Niinistöä ja puoliso Jenni Haukiota.

PRESIDENTTI Niinistö muistutti itsenäisyyspäivän vastaanottoa koskevassa tiedotustilaisuudessa, että Suomen itsenäisyyspäivää vietetään tänä vuonna hyvin erilaisissa olosuhteissa kuin vuonna 2019.

Pandemia on haastanut monin tavoin, eikä se ole vieläkään hellittänyt. Samalla Venäjän käymä hyökkäyssota on järkyttänyt koko läntistä maailmaa.

-  Voi tuntua, että juhlan aihetta on kovinkin vähän, mutta itsenäisyyspäivä on kuitenkin hyvä hetki, ja sitä myötä myöskin vastaanotto, osoittaa kiitollisuutta ja kunnioitusta. Kun ajat ovat vaikeita, niin kiitosta ja kunnioitusta on sitä suurempi syy osoittaa, hän totesi.

Tänä vuonna vastaanotolle on kutsuttu henkilöitä, jotka ovat tehneet työtä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi vaikeina aikoina ja toiminnallaan edistäneet Suomen vahvuuksia.

Linnan juhliin on kutsuttu noin 1  300 henkilöä eri puolilta Suomea.

LINNAN juhlia on energiatehokkaampaa katsella perinteiseen televisiojakelun kuin suoratoistopalvelun kautta, kertoo verkko-operaattori Digita.

Broadcasting-jakelun kautta katsellessa energiakulutus oli Euroopassa vuonna 2020 keskimäärin 14 wattituntia katselutuntia kohden, kertoo koko Euroopan kattanut, lähetyksiin ja striimaamiseen keskittynyt LoCat-energiankulutustutkimus.

Suoratoistopalveluiden jakelun kulutus taas oli tutkimuksen mukaan keskimäärin 153 wattituntia katselutunnilta.

Tutkimuksessa ei ole kuitenkaan otettu huomioon katselulaitteen energiankulutusta.

PERINTEINEN Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön järjestämä vähävaraisten itsenäisyyspäivän vastaanotto järjestetään tänään kello 12-14 Hakaniementorilla Helsingissä.

Tapahtumassa on yhdistyksen mukaan tarjolla lämmintä keittoa ja hyvää ohjelmaa.

Hurstin itsenäisyyspäivän vastaanottoa ei koronatilanteen vuoksi järjestetty vuonna 2020. Viime vuonna tapahtuma järjestettiin Helsingin Rautatientorilla.

Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö on vuonna 1983 perustettu kristillinen avustusjärjestö, joka jakaa erityisesti ruoka- ja vaateapua.

PUOLUSTUSVOIMAT juhlistaa Suomen 105. itsenäisyyspäivää tänään valtakunnallisella paraatilla Haminassa.

Paraatiin osallistuu joukkoja Maavoimista, Merivoimista, Ilmavoimista ja Maanpuolustuskorkeakoulusta sekä Rajavartiolaitoksesta ja veteraani- ja maanpuolustusjärjestöistä.

Tapahtumassa on mukana myös poliisin, pelastuslaitoksen ja Tullin kalustoa.

Paraatikatselmus alkaa kello 12 Haminan urheilukentällä. Kello 13.15 alkavaan ohimarssiin osallistuu jalan noin 900 ihmistä ja moottoroidussa osastossa noin 50 Puolustusvoimien, poliisin ja Tullin ajoneuvoa.

HELSINGISSÄ järjestetään tänään itsenäisyyspäivänä useita mielenosoituksia ja kulkueita. Opiskelijoiden soihtukulkue alkaa kello 16 seppeleiden laskulla Hietaniemen hautausmaan Sankariristillä ja päättyy iltakuuden aikaan Senaatintorille Maamme-lauluun.

Äärioikeistotaustaisia mielenosoituksia pidetään kaksi. Ne liikkuvat keskustassa ja Töölössä. Äärioikeistoa vastustava Helsinki ilman natseja -mielenosoitus liikkuu keskustasta Töölön suuntaan.

Presidentinlinnan edustalla on määrä kokoontua Iranin kansannousua tukeva mielenilmaus ja vähävaraisten linnanjuhla.

Poliisi odottaa kaduille kaikkiaan tuhansia ihmisiä. Helsingin poliisi saa mielenosoitusten turvaamiseen apua muilta Suomen poliisilaitoksilta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE