Olemme joka tapauksessa etulinjassa – olemme Naton jäseniä tai emme. Yksikään diktatuuri historiassa ei ole pikku naapuriaan säälinyt, jos se on rintamalinjojen välissä. Meidän on turha kuvitella, että lintukotomme säilyisi koskemattomana, jos näyttelemme puolueetonta. Käytännössä konflikteissa olisimme kahden tulen välissä.

Nato-jäsenyyden tarkoitus ei ole lähteä sotimaan kenenkään kanssa. Nato on puolustusliitto, joka turvaa jäsenvaltioiden alueellista koskemattomuutta. Nato-jäsenyyden tavoite on nostaa merkittävästi hyökkäyskynnystä. Tästä johtuen Venäjä uhkaa nyt Ukrainaa eikä Viroa.

Venäjän vaatimus turvallisuutensa takaamisesta on tietysti oikeutettu, mutta sitä ei voida tehdä yksipuolisella sopimuksella, eikä varsinkaan ilman kaikkien osapuolien hyväksyntää. Neuvotteluja on tietysti syytä jatkaa. Tavoitteena tulee olla, että kaikkien osapuolten turvallisuus ja itsemääräämisoikeus voidaan taata.

Budapestin sopimuksessa 1994 Venäjä, Yhdysvallat ja Britannia vahvistivat Ukrainan maantieteellisen yhtenäisyyden ja lupasivat suojata tätä ulkopuolista aggressiota vastaan. Tämä paperi ei ole kuitenkaan mitenkään estänyt Venäjän aggressioita.

On myös hämäystä väittää, että EU jotenkin suojelisi sotilaallisesti Suomea, koska mitkään direktiivit eivät ennenkään ole diktatuureja hetkauttaneet. Puolustusliitto Ruotsin kanssa tarkoittaisi käytännössä sitä, että Suomen maaperästä tehdään sotatanner, koska kukaan valtio ei halua sotia omalla maaperällään.

Väite, että Suomella ei ole syytä huoleen, koska Venäjän vaatimukset kohdistuvat pelkästään entisiin Varsovan liiton maihin on myöskin harhaanjohtava. Meidän kannattaisi muistaa, että myös Suomi oli osa Venäjää vähän yli sata vuotta sitten.

UKRAINA on väkiluvultaan yli kahdeksan kertaa suurempi maa kuin Suomi, pinta-alaltaan se on lähes kaksi kertaa suurempi. Tästä huolimatta on arvioitu, että Venäjä voisi halutessaan valloittaa Ukrainan muutamassa päivässä. Minkälaisella logiikalla ja kustannuksilla suomalaiset voivat yksinään tarjota uskottavan vastuksen viisikymmentä kertaa suuremmalle itänaapurille?

Suomi käyttää puolustusmenoihin lähes kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan, todellisuudessa luku on merkittävästi suurempi, koska siihen ei ole laskettu asevelvollisten työuran viivästymistä. Tämä täyttää hyvin Nato-maiden vaatimukset, eli Suomen Nato-jäsenyys ei kasvattaisi merkittävästi kustannuksia, mutta antaisi meille uskottavan puolustuskyvyn, jota diktatuurit kunnioittavat.

Suomalaisen Nato-keskustelun paradoksi on, että koskaan ei ole sopiva aika hakea jäsenyyttä. Samalla annetaan ymmärtää, että tarvittaessa meillä on Nato-optio takataskussa. Käytännössä tämäkään väite ei ole totta, koska silloin kun todellinen tarve tulee, niin meitä ei voida enää hyväksyä jäseneksi. Eihän sotaa käyvää Ukrainaakaan ole hyväksytty jäseneksi.