Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Suomessa on todettu 13 uutta koronatartuntaa – Keski-Pohjanmaan ensimmäinen oli saatu Ruotsista

Kuvassa Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa Kokkolassa.

Eri puolilla Suomea on diagnosoitu uusia koronavirustapauksia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu eilen kuusi uutta koronatartuntaa. He kaikki ovat aiemmin todettujen positiivisten potilaiden lähialtistuneita.

Potilaat ovat kotona hyväkuntoisina. Altistuneita on vähäinen määrä ja heidät on tavoitettu.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu eilisen aikana kolme uutta koronatartuntaa. Kaksi tartunnoista on todettu matkailijoilta Pohjois-Italiasta ja yksi Sveitsistä. Kaikkien lähikontaktit on tämän päivän aamupäivään mennessä kartoitettu ja pantu karanteeniin.

Lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) selvittää kahden eri lennon aikana tulleita altistuksia. Kaikki tartunnan saaneet ovat hyväkuntoisia ja kotona eristyksessä.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa. Molemmat tartunnan saaneista ovat olleet matkalla Itävallassa ja altistuneet koronavirukselle karanteenin aikana.

Molemmat potilaat ovat kotona eristyksessä ja hyväkuntoisia. Molempien sairastuneiden kautta taudille altistuneet henkilöt ovat tiedossa ja heidät on määrätty karanteeniin. Sairaanhoitopiiri jatkaa sairastuneiden ja altistuneiden seurantaa.

Lisää aiheesta

Tähän mennessä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on todettu 14 koronavirustartuntaa.

Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa on todettu koronavirustartunta. Kyseessä on ensimmäinen todettu koronatartunta sairaanhoitopiirissä.

Tartunta varmistui perjantaina ja se on saatu Ruotsista, kertoo Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite tiedotteessa.

Potilas on kotona eristyksessä ja hyväkuntoinen. Tartunnalle on altistunut 10 lähikontaktia.

Lapin sairaanhoitopiirin alueella on varmistunut yksi uusi koronavirustartunta. Tartunnan saanut on alle 30-vuotias nuori aikuinen, joka on matkustanut Pohjois-Italiassa.

Sairastunut on hyväkuntoinen ja kotonaan eristyksissä. Altistuneiden määrä on erittäin pieni.

Lapin sairaanhoitopiirin alueella on tätä ennen todettu yksi koronavirustartunta.

Uutista päivitetty klo 11.49. Lapin tartunnalla, otsikkoa muutettu, nyt 13 uutta tartuntaa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE