Lavikaisen mukaan Pohjoismaiden onkin syytä huomioida, että Venäjän käsitys strategisesta vakaudesta Pohjois-Euroopassa on erilainen kuin lännessä.

–  Suomen kannalta tämä merkitsee sitä, että Venäjä saattaa tehdä yllättävän linjanmuutoksen syystä, joka meidän mielestämme näyttää ihan normaalilta. Se on tärkeää huomioida, Lavikainen tiivistää.

Venäjän erilainen käsitys strategisesta vakaudesta selittää sitä, miksi se on katsonut aiheelliseksi reagoida voimakkaasti hyvissä ajoin ilmoitettuihin sotaharjoituksiin tai suhteellisen pienten Naton joukkojen sijoittamiseen alueelle. Esimerkiksi 700 amerikkalaissotilaan sijoittamisesta Norjaan puhuttiin venäläiskommenteissa mahdollisena uuden “asevarustelukilvan käynnistäjänä”.

Norja ja Ruotsi olleet vastatoimien kohteena

Suomi ei ole Lavikaisen mukaan Venäjän naapurustossa mikään erikoistapaus, vaikka sitä kohtaan on valittu pidättyvämpi linja.

–  Tästä linjasta voidaan myös luopua yllättävästi, se on tärkeää muistaa, hän sanoo.

Mahdollinen pieni muistutus tästä saatiin aiemmin keväällä, kun Venäjän Washingtonin-suurlähetystö ihmetteli tviitissään, ketä vastaan Suomelle kenties myytävät raskaiden raketinheitinten pitkän kantaman ammukset on tarkoitettu. Lähetystön mukaan tällainen asekauppa on Yhdysvaltain yritys lisätä “alueellisia jännitteitä”.

Lavikaisen mukaan viestistä ei pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska ei tiedetä, kuinka korkea-arvoisesta lähteestä se lopulta tuli. Hänen mukaansa viesti kuitenkin sopii yhteen sen kanssa, miten Venäjän yleisesti suhtautuu naapureidensa sotilaalliseen suorituskykyyn.

Venäjällä on vaikeuksia arvioida toimiensa vaikutuksia

Miksi sitten erilainen linja esimerkiksi Suomen ja Ruotsin suhteen? Lavikaisen mukaan kyseessä voi olla EU:sta tuttu strategia, jolla Venäjä haluaa lyödä kiilaa vastustajan yhteiseen rintamaan.

–  Toinen mahdollinen selitys on se, että Venäjä tulkitsee Ruotsin Nato-jäsenyyden olevan todennäköisempi kuin Suomen, minkä vuoksi Venäjän pitää viestiä tyytymättömyyttään Ruotsille selvemmin, Lavikainen arvioi.

Vaikka Ruotsin hallitus on toistuvasti puolustellut sotilaallisen liittoutumattomuuden hyötyjä vastustaessaan niin kutsuttua Nato-optiota, on sotilasliiton jäsenyyden kannattajia ja vastustajia maassa suurin piirtein yhtä paljon. Kun tähän lisätään tiivistynyt kansainvälinen yhteistyö ja pyrkimys rakentaa uudelleen omaa puolustuskykyä, voi Lavikaisen mukaan kysyä, ovatko Venäjän ponnistelut kääntyneet itseään vastaan.

–  Venäjällä ei ole välttämättä kykyä tehdä vaikuttavuusarvioita siitä, mitä seurauksia sen toimilla on. Saatetaan olettaa, että jos annetaan joku signaali, niin kohde ymmärtää signaalin ja toimii Venäjän haluamalla tavalla – mutta näinhän ei välttämättä ole. Esimerkiksi Ruotsin kohdalla on nähtävissä, etteivät asiat ole todellakaan menneet niin kuin Venäjä on toivonut, Lavikainen sanoo.

Lisää vastatoimia ja jännitteitä luvassa

Suomessa Nato-jäsenyyden kannatus on huomattavasti vähäisempää kuin Ruotsissa. Lavikaisen mukaan ei ole mahdoton ajatus, että Venäjä olisi oppinut jotain Ruotsista ja katsonut pidättyvämmän suhtautumisen Suomen puolustuksen kehittämiseen tai kansainväliseen yhteistyöhön tuottavan parempaa tulosta.

Toisaalta linja Suomen kohtaa on ollut jo pitkään hyvin johdonmukainen. Suomen kansallisia puolustusjärjestelyjä ei ole juuri arvosteltu sen jälkeen, kun Venäjän asevoimien komentaja Nikolai Makarov vuonna 2012 vihjaili Suomen sotaharjoitusten olevan suunnattuja Venäjää vastaan.

Makarov nosti esiin myös Suomen tuolloin vielä paljon löyhemmän Nato-suhteen. Tähän teemaan Venäjä on palannut myöhemminkin. Lavikaisen mukaan Venäjän päällimmäinen huoli Suomen ja Ruotsin pohjoismaisen puolustusyhteistyön suhteen on se, onko se portti maiden Nato-jäsenyydelle.

Erilaiset käsityksen strategisesta vakaudesta eivät Lavikaisen mukaan lupaa jännitteiden lientymistä Pohjolassa. Venäjä voi todeta säilyttäneen itsellään alueellisen sotilaallisen ylivoiman, mutta toisaalta sen toiveiden vastaisesti Naton meri- ja ilmavoimien läsnäolo alueella on lisääntynyt ja liittouman sotaharjoituksista on tullut yhä laajempia. Ne vaativat Venäjän näkökulmasta jälleen uusia vastatoimia, Lavikainen arvioi.